Turvekartoitusta Pohjanmaalla

Teksti ja kuvat Oona Allonen

Optimized-IMG_20170602_101051

Kartoittajat työssään

Alussa olivat suo, kaira – ja (näyte)pussi. Täällä Pohjanmaalla on 9000 hehtaaria tutkittavia soita täksi kesäksi. Me tutkijat kuljemme suolla ArcGIS-kartan ja GPS:n avulla tutkimuspisteeltä toiselle kairamiehen kanssa kahdeksan tuntia päivässä. Tutkimuspisteverkko on laadittu meille valmiiksi, mutta saamme lisätä ja siirtää pisteitä syvyyskäyrien hahmottelua helpottamaan.

Optimized-IMG_20170706_083825

Kannettava suokaira ja turvenäyte

GTK kerää soilta turvetietoja 10 cm tarkkuudella. Näytteet kairataan kevyellä kannettavalla kairalla, ja itse turve sitten tunnistetaan joko rahka- tai saravaltaiseksi. Lisäksi turpeen lisätekijöitä, eli siinä esiintyviä kasvijäännöksiä koitetaan tunnistaa parhaan mukaan. Tässä auttaa yleisimpien kasvien kiskominen irti maasta ja niiden juurien tutkailu – usein ne tunnistaa turpeesta jo sen perusteella. Kinkkisimmissä tilanteissa turvetta voi ottaa mukaan näytepussiin ja ihmetellä sitä sitten kokeneemman tutkijan kanssa illemmalla. Illanvietto ei siitä paremmaksi muutu täällä Kannuksessa.

Turvetietojen lisäksi keräämme tietoa suon suotyypeistä ja kasvillisuudesta. Suotyyppien määrittely on ehkä työn haastavin puoli: olosuhteet ojitetuilla ja muuttuneilla soilla kun eivät aina ole suoraan oppikirjasta. (Ja vaikka olisivatkin, niin kuka nyt kaikkea voi muistaa

IMG-20170712-WA0010

Suolla kavereita piisaa, hyttysistä mäkäröihin 

…) Tässäkin apua saa ja pitää pyytää muilta tutkijoilta. Päivittäin kentällä liikkuessa ja kasveja ihmetellessä on oppinut lähtötilanteeseen nähden varsinaiseksi kasvituntijaksi!

Soiden tonkiminen on osoittautunut kaikessa fyysisyydessään oikein mukavaksi hommaksi. Omalta osaltani yksi geologian pariin houkutellut asia oli juurikin mahdollisuus maastotyöhön – kesän saa näin viettää hulppeissa kansallismaisemissa kangistumatta konttorituoliin (jonne sinnekin kyllä joinain päivinä kaipaa palavasti). Hyttysten, paarmojen ja mäkäräisten lisäksi kentällä törmää enemmän ja vähemmän harvinaisiin kasveihin, lukemattomiin hilloihin, mainioihin evästysmaisemiin ja välillä villieläimiinkin. Parhaimmillaan työpäivä tuntuu luontoretkeltä ja pahimmillaankin maastotyö on vähintäänkin kasvattava kokemus.