Edinburgh

Here´s tae ye! Osa 2

Teksti ja kuvat A. Piispanen ja E. Molkkari

Painettuamme töitä koko kesän, olimme enemmän kuin valmiita lähtemään wappuruttohuuruissamme varaamallemme reissulle. Helsinki-Maidstone-Larkfield-Lontoo-Edinburgh-Glasgow -kohdekompo oli piristänyt kesätyöuurastustamme ja olihan matkan ajoituskin täydellisyyttä hipova, sillä mikäs sen parempi kuin palata mielivirkeänä lomalta takaisin opiskelujen sorvin ääreen. Oli aika Fish and Chipsille, Guinnessille ja säkkipillimusiikille.

Lähtö koitti. Junamatkamme länsirannikkoa pitkin pohjoisesta kohti Helsinkiä lähti lupaavasti käyntiin yhden kanssamatkustajan sairaskohtauksella ja kulkupelimme  teknisellä vialla. Edessä istunut nainen oli myöhästyä lennoltaan. Vaunun ainutta vauvaakin (8 kk, supersöötti ja jokeltava) alkoi vituttaa. Onneksi ravintolavaunusta sai olutta. Parempi nyt kun lentokoneessa, totesimme. Ryhmähurmio koettiin, kun juna nytkähti jälleen liikkeelle. Lomatunnelma oli huipussaan. Helsinkiin saavuimme lopulta noin tunnin aikataulusta jäljessä.

Bussikuljetus portilta lentokoneelle oli kuin Wesibussi ilman musiikkia ja virvokkeita, ilmakuoppia koimme hermoromahdukseen vaadittavan määrän ja junamatkat lentokentältä Larkfieldiin olivat Valtion Rautateihinkin verrattuna naurettavaa sähläystä. Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin pienen pienelle West Mallingin juna-asemalle, josta ajatuksena oli ottaa taksi ensimmäiseen majapaikkaan (joka muuten sattui olemaan E.  Molkkarin entinen työpaikka muutaman vuoden takaa). Ajatukseksi se kuitenkin jäi, sillä jostain kumman syystä tässä tuppukylässä ei ollut yhtään vapaata taksia seuraavaan kahteen tuntiin. Onneksi oli muistissa vielä kävelyreitti, joka aiheutti lievää epäluuloa ja hämmennystä A. Piispasessa.  Katso kuvat ja totea itse sikäläisen kevyenliikenteenväylän sympaattisuus.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Turistikohteina Maidstonella ja Larkfieldilla ei mahdottomasti annettavaa ollut. Söpö pikkukaupunki,  vanhat tutut ja pimeä ilta terassilla ohjasivat kuitenkin paatuneetkin raskaan kesätyön raatajat lomatunnelmaan. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa – niistä oli se ilta tehty.

Jottemme liikaa pääsisi lomailun makuun, Full English Breakfastin jälkeen oli aika pakata jo kertaalleen auki revityt rinkat ja lähteä kävelemään jo hyväksi toteamaamme reittiä takaisin juna-asemalle ja suunnata nokat kohti Lontoota. Hostelli löytyi (joka muuten oli aivan täyskymppi jaetuista kylpytiloista huolimatta) mutta vatsat oli täytettävä ja jano sammutettava. Tarkoituksena oli nauttia matkasta myös kulinaristisessa muodossa, joten pöytäämme saapui joka kerta erilaisia, perinteisiä pubiruokia. Päivän valintamme olivat pakollinen Fish and Chips sekä 80-lukua henkivä Gammon Steak and Egg eli kananmuna paistettuna ananasrenkaassa ja kunnioitusta herättävät paksu pekonipihvi.  Jotain retroa tässä oli.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Koska E. Molkkari eteni Lontoossa vanhan tekijän elkein, jäi hänen tehtäväkseen tiivistää kaupunki yhteen päivään. Pakollinen turistikuva Big Benillä, London Eye, Oxford Street, Piccadilly Circus ja totta kai kaikkien pienen budjetin shoppailijoiden mekka – Primark. Kaikkensa Lontoolle antaneina ja kiitollisena terrorismilta välttymiseltä olimme jo muutaman iltaolusen jälkeen valmiita antautumaan untenmaille.

Aamulla taas rutiiniksi muodostunein rituaalein kamat kasaat ja kohti Kings Crossin juna-asemaa ja Edinburghia. Majapaikkana meillä oli tuttuun tapaan hostelli, omalla kylpyhuoneella (pubikierroksen jälkeisenä päivänä onnittelimme itseämme tästä suuresta viisaudesta ja taputtelimme toisiamme selkään) ja jaetulla keittiöllä, joka osoittautui erittäin hyödylliseksi aamuisten munien ja pekonien paistamiseen. Niitä nautimme aamuisin alakerran Starbuckista haettujen överikahvien kanssa. Maassa maan tavalla, eikö.

Skotlannissa meillä oli ruhtinaalliset viisi päivää tuhlattavana ja oli myös erityisen luksusta, että ei enää aamuisin tarvinnut pakata jo tässä vaiheessa matkaa pursuilevia rinkkoja ja suunnata kukonlaulun aikaan kohti juna-asemaa. Enää ei ollut kiire vaan saimme viettää päivät rauhassa tutkien kaupunkia, hämmentyä paikallisten aksentista, kiivetä lukuisia portaita, pelätä kuollaksemme ja nauraa toisen pelolle maailmanpyörässä ja kaiken puolin antautua Edinburghin ja festivaalien armoille.

Muutama sana Edinburgista vierailukohteena: menkää sinne! Kaupungin keskusta on varsin helposti haltuun otettava, eikä vaadi metrolla seikkailua kuten Lontoo. Mihin ikinä katsotkin,  löydät aina jotain vanhaa, jännittävää ja tutkimisen arvoista. Kaupunki on ympätty täyteen historiaa,  punapäitä ja kummituksia,  joihin pääsimme lapsellisuuspuuskissamme tutustumaan eräänä iltana. Möreä-äänisen,  mustaan pitkään nahkatakkiin sonnustautuneen skotin johdolla pääsimme tutustumaan täkäläiseen poltergeistiin ja spottasimmepa hautausmaalla meillekin tutun henkilön.  

22068609_10212399905744919_33443755_o

Hautausmaatyöntekijältä saamamme tiedonannon mukaan Hutton lepäsi pitkään merkitsemättömässä haudassa Greyfriarsin hautausmaalla. Noin 70 vuotta sitten Edinburghin yliopisto oli todennut miehen ansaitsevan ehkä sittenkin oman hautakiven, jota emme kunnostustöiden takia päässeet valitettavasti katsomaan.

Hutton lepää varsin kovassa seurassa. Lienee kaikista tunnetuin hautausmaan asukki on pieni terrieri Bobby. Greyfriars Bobby oli saakelin sitkeäluontoinen elukka. Koiran kerrotaan vartioineen 1800-luvulla isäntänsä hautaa 14 vuoden ajan tämän kuoleman jälkeen. Koska parhaitakaan eläimiä ei kirkkomaahan lahdata, lepää koira ilmeisesti hautausmaan aitojen ulkopuolella. Bobbyn patsas vartioi Greyfriarsin kirkon edustaa,  ja turistit jonottavat vuoroaan päästäkseen hieromaan sen nenää.  Tämä tuo ilmeisesti hyvää onnea.  Mekin noudimme osuutemme.

Hautausmaan erikoisuus olivat erityisesti suurempia hautoja varjelevat “häkit”. Edinburgh on vanha yliopistokaupunki, ja ilmeisesti tuoreet, vasta kuopatut ruumiit olivat rahan arvoista kauppatavaraa lääketieteen opetuksessa vielä 1800-luvulla.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Syystä tai toisesta odotimme suurta koirapatsasta ja pientä, jäätikön raastamaa tulivuorenjämää. Saimmekin eteemme kissan kokoisen patsaan Bobbysta ja varsin vaikuttavan näköisen, noin 250 metrin korkeuteen kohoavan Arthur’s Seatin huipun. Emmekä valita. Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee Arthur’s Seat, joka nousi ehdottomasti yhdeksi reissumme kohokohdista.

Optimized-IMG-20170824-WA0001

Arthur’s Seat on osa vanhaa tulivuorta, joka opastaulun mukaan muodostui noin 340 miljoonaa vuotta sitten. Yhden astman ja muutaman rakon kanssa huipulle kiipeäminen vei meiltä taukoineen noin puoli tuntia, ja näkymät olivat ehdottomasti sen arvoisia. Vaikeusasteeltaan vaihtelevia reittejä ylös on useita, mutta hieman kiipeilemään joutuu joka tapauksessa. Suosittelemme lämpimästi hyviä kenkiä jalkaan ja eväitä mukaan syötäväksi.

Arthur’s Seatin kupeelta löytyy Hutton’s Section. Doleriitista ja hiekkakivestä koostuvasta kalliosta nykyaikaisen geologian isämme tulkitsi osan kivistä syntyneen magmasta.  Laattatektoniikkaa tuntemattomalle maailmalle tämä oli uutta ja outoa.

IMG-20170920-WA0001

Saman tulivuoren rippeisiin Arthur’s Seatin kanssa kuuluvat Edinburghin linnan perusta Castle Rock sekä Calton Hill, josta löytyvät esimerkiksi The National Monument of Scotland sekä ilmeisen nohevan sotasankarin  kunniaksi pystytetty Nelson Monument. Kerrassaan hyviä valokuvauskohteita nämä kaikki.

Viimeisenä kokonaisena matkapäivänä kokosimme itsemme edellisen päivän korpsettumisen jälkeen ja suuntasimme imemään itseemme aimoannoksen kaupungin kulttuuritarjontaa. The National Museum of Scotland tarjosi vaihtuvia näyttelyitä muun muassa tekniikan – ja eri heimojen vaatetusten saralta unohtamatta täytettyjä eläimiä maailman eri kolkista. Näiden lisäksi ja meidän onneksemme museossa oli suunnaton kokoelma erilaisia kiviä ja mineraaleja, joita tutkiessa taisikin (yllättäen) suurin osa ajastamme kulua. Oli meteoriitteja ja laavakiviä, massiivisen kokoista hematiittia, jättiläismäinen ametistigeoidi ja hirmuisesti kaikkea muuta, joidenka parissa kaksi geologian opiskelijaa voisi helposti kuluttaa vaikka koko päivän. Koska aika on valitettavasti rajallista, oli meidän kuitenkin siirryttävä päivän seuraavaan kohteeseen – Edinburghin linnaan.

IMG-20170920-WA0002 IMG-20170920-WA0004 IMG-20170920-WA0005

Matka ei ollut pitkä, mutta koko taipaleella suhisi turisteja enemmän kuin muurahaisia pesässään. Tästä enteestä huolimatta löysimme tiemme linnan portaille, johon matka kuitenkin tyssäsi, sillä piheinä opiskelijoina mielestämme oli täydellistä riistoa maksaa sisäänpääsystä monen monta kymmentä euroa. Tyydyimme siis ihastelemaan linnan kaunista ulkomuotoa kauempaa ja lievittää pihejä sielujamme pakollisilla tuliaisostoksilla.

Koitti viimeinen aamu ja taas juna kulki, oli kaksi väsynyttä matkustajaa ja olo oli yhtä haikea kuin Amor Infinitosin soidessa Wesibussissa. Tylypahkaan emme päässeet, palaamme nöyränä takaisin OMS:iin. Alkoi matka kohti kotia, opiskeluja ja uusia fukseja.