Aihearkisto: Blog

Moderni tutkimus malminetsinnässä – uusia laitteita ja menetelmiä

Teksti: J. Tapio

Tämä blogikirjoitus on jatkoa aiemmalle kirjoitukselle geologian tutkimusmenetelmistä, jonka pääsee lukemaan seuraavan linkin kautta: http://nikoli.org/modernit-tutkimusmenetelmat-malminetsinnassa-hyperspektrikamerat/
Kallioperägeologiaa pystytään tutkimaan monessa eri mittakaavassa. Mielestäni on käytännöllistä puhua ainakin aluetason, paikallistason, paljastumatason, näytetason, mikrotason ja analyyttisen tason mittakaavoista. Mahdollista on esimerkiksi tarkastella koko Pohjois-Suomea lentokoneesta tehdyn magneettisen mittauksen avulla (kuva 1), siirtyä jalkaisin maastoon jollekin tietylle alueelle, ottaa 10m x

Kuva 1. Pohjois-Suomen ilmamagneettinen kartta. Copyright: Maanmittauslaitos, National Land Survey of Finland, 2013.

10m olevalta kalliopaljastumalta 10cm x 8cm x 5cm vasaranäyte, teettää näytteestä 0.3mm paksu mikroskooppinäyte (ohuthie) ja tilata alkuaineanalyysi, joka kertoo näytteen tarkan alkuainekoostumuksen. Jokainen näkökulma on tärkeä ja antaa alueesta tai kohteesta tietoa, jota ei toisissa mittakaavoissa pystyisi erottamaan. Tämänkertainen blogiteksti käsittelee eri mittakaavoissa muutamia suhteellisen uusia laitteita ja menetelmiä, joihin olen törmännyt seitsemän kuukauden geologian alan harjoitteluni aikana ja joista on merkittävää hyötyä malminetsinnässä sekä myös yleisemmin geologian alan tutkimuksessa.

Ensimmäisenä kannettava XRF-laite (röntgenfluoresenssianalysaattori, kuva 2), joka on yksi yleisimmin käytössä olevista ja hyödyllisimmistä uusista tutkimuslaitteista geologian alalla ja myös laajemmin. Kannettava XRF/käsi-XRF/p-XRF on pieni, kevyt ja sillä pystyy tekemään ilman esikäsittelyä alle minuutissa alkuaineanalyysin jo muutaman senttimetrin kokoisesta näytteestä. Tästä on suurta hyötyä esimerkiksi rutiininomaisessa kvartsin ja eri maasälpien tunnistamisessa; erityisesti muuttuneissa kivissä tavallisesti punertava kalimaasälpä voi esiintyä erittäin albiitin tai kvartsin näköisenä (vaalea-valkoinen). Lisäksi esimerkiksi tavallisista kiisumineraaleista (rikkikiisu, magneettikiisu, kuparikiisu) saa hyvin helposti mitattua arvokkaampien, mutta vähäisissä määrissä esiintyvien metallien, kuten koboltin, pitoisuuksia, mikä helpottaa kiinnostavien näytteiden valintaa jo tutkimuksien alkuvaiheessa. Samalla tavalla vaikeasti silmällä tunnistettavien mineraalien identifiointia helpottaa huomattavasti, kun saa avukseen pika-analyysin karkeahkot mutta hyvin kuvaavat alkuainesuhteet. Esimerkiksi kobolttihohteen tunnistaminen silmällä on enintäänkin hieman epävarmaa, mutta käsi-XRF:llä havainnon voi varmistaa 30 sekunnissa.

Kuva 2. Tyypillinen kannettava XRF-laite.

Toinen erittäin kiinnostava uutuus geologian alalla on tietokonekerroskuvauksen (CT-/TT-kuvaus) käyttö kairasydännäytteiden sisäisen rakenteen tutkimisessa. CT-kuvaus on useimmille tuttu television sairaalasarjoista tai omakohtaisista kokemuksista ihmiskehon kuvantamisesta, mutta siitä on hyötyä myös geologian saralla. Kerroskuvauksen avulla pystytään tuottamaan 3D-kuvia, joista näkyy aivan uudella tavalla muun muassa kivinäytteiden kerrosrakenteet, poimuttuminen ja eri heikkouspinnat. Voisin mainita taustatietona lukijoille, jotka eivät ole geologeja, tai ovat vasta aloittaneet opintonsa, että näytteeksi valikoitunut kohta kalliota voi usean miljardin vuoden historiansa aikana kokea todella voimakkaita venyttäviä ja puristavia voimia, jotka vääntävät kiven mutkalle (kuva 3). CT-kuva voi osaltaan helpottaa rekonstruktoimaan kivinäytteen ajan kuluessa kokemia voimia ja auttaa ymmärtämään tekijöitä, jotka kontrolloivat arvometallien rikastumista. Youtubesta löytyy useita havainnollistavia videoita tekniikasta: https://www.youtube.com/watch?v=ZC6UxLf4TyQ

Kuva 3. Poimuja kairasydämessä, ja tilanne paperilla mallinnettuna. Poimuakseli merkitty punaisella viivalla

Kokonaan uuden malminetsintämenetelmän kuulin työpaikallani vierailleelta australialaiselta porfyyrimalmien gurulta David R. Cookelta. Hän yhdessä tutkijakollegoineen on ollut 2010-luvulla kehittämässä uutta tapaa etsiä maailmalla erittäin tärkeitä (Cu-Au+-Mo-Sn) porfyyrimalmeja, jotka perinteisesti syntyvät kuumien metallirikkaiden liuoksien kiertäessä syvällä maan kuoressa (>1km) olevan kuuman magmalähteen seurauksena. Porfyyrimalmeista esimerkiksi wikipedian artikkeli https://en.wikipedia.org/wiki/Porphyry_copper_deposit toimii hyvänä tietoaineistona, mutta tässä yhteydessä tärkeintä on tietää, että porfyyrimalmien ympärille syntyy laaja muuttumiskehä seurauksena korkeasta lämmöstä ja fluidien kierrosta.
Uusi menetelmä perustuu erityisesti kloriitti ja epidootti -mineraalien hivenalkuainepitoisuuksien mittaamiseen. Hivenalkuaineet ovat mineraaleissa alkuaineita, jotka esiintyvät hyvin pienissä määrissä eikä niitä esimerkiksi merkitä lainkaan mineraalien kemialliseen kaavaan. Jo vuosikymmeniä on tiedetty ja osattu käyttää hyväksi malminetsinnässä porfyyrimalmien muuttumiskehiä, jotka voivat helposti ulottua 1-2km varsinaisen esiintymän ulkopuolelle. Perinteisesti muuttumiskehän tunnistaminen perustuu mineraaleissa tapahtuneisiin muuttumisiin sekä kallioperänäytteiden alkuaineiden suhteiden muuttumiseen. Nyt kuitenkin erityisesti LA-ICP-MS analytiikan (laser-ablaatio induktiivisesti kytketty massaspektrometri) kehittymisen myötä on tullut mahdolliseksi mitata yhä pienemmältä näytepinta-alalta erittäin matalia alkuainepitoisuuksia. Cooke ja kumppanit ovat osoittaneet, että kun otetaan pisteanalyysejä kloriitti ja epidootti -mineraaleista eri puolilta isompaa tutkimusaluetta, näiden mineraalien hivenalkuainekoostumuksessa tapahtuu systemaattinen muutos etäisyyden kasvaessa porfyyrimalmin ytimestä. Muutos tapahtuu vaihettuen ainakin 4 -5km matkalla mikä siis tarkoittaa, että maa-alue, josta nähdään merkkejä porfyyrimalmien muuttumiskehästä voi jopa kolminkertaistua perinteisestä (vrt. 1–2km, yllä). Tätä voi verrata esimerkiksi puolustusvoimien tutkan kantaman kolminkertaistumiseen, joten kyseessä ei ole mikään marginaalinen edistysaskel, mistä kertoo myös maailman suurimpien kaivosyhtiöiden suuri kiinnostus menetelmää kohtaan. Tekstin lopussa on viitetiedot *Cooke et al. ja *Wilkinson et al. tutkimuksiin, mikäli heidän tutkimuksestaan haluaa enemmän informaatiota.

Kuva 4. Päägeologi, Nikolin alumni, Erkki Vanhanen tutkii kiillotettua ohuthiettä heijastuvassa valossa.

TV-sarjassa Rillit Huurussa (engl. The Big Bang Theory) teoreettinen fyysikko Sheldon Cooper toteaa lakoniseen tapaansa “Geology is not a real science”, ja kauhistuu nähtyään painajaista geologian oppikirjasta. Sheldonin reaktioon kiteytyy hyvin ennakkokäsitys geologeista vaeltamassa autiomaassa keräämässä kiviä tai hakkaamassa hakulla kultasuonta. Todellisuudessa geologian tutkimus on monesta näkökulmasta tapahtuvaa paikoin huipputeknistä salapoliisityötä ja aarteenetsintää, joka vaatii monenlaista tieteellistä osaamista. Toki peruselementtinä ovat kivi ja kallio, mutta ne muodostavat vain yhden mittakaavaan geologian tutkimuksesta. Kuvan 4 myötä täytyy silti sanoa, että jopa yli 40 vuoden kokemuksella geologiasta joskus parhaimpaan tulokseen pääsee laittamalla pussin päähän ja katsomalla pimeään.

”Mente et malleo”, järjellä ja vasaralla.

*Cooke D.R. et al. (2014). New Advances in Detecting the Distal Geochemical Footprints of Porphyry Systems— Epidote Mineral Chemistry as a Tool for Vectoring and Fertility Assessments. Society of Economic Geologists, special publication 18, 127-152.
*Wilkinson J.J. et al. (2015). The chlorite proximitor: A new tool for detecting porphyry ore deposits. Jour. of Geochem. exploration, 152, 10-26. Avoin saatavuus: http://dx.doi.org/10.1016/j.gexplo.2015.01.005

Modernit tutkimusmenetelmät malminetsinnässä – Hyperspektrikamerat

Teksti: J. Tapio

Kesägeologien kenttäkausi alkaa olla vähintäänkin jo kääntynyt syksyn puolelle, mikä tarkoittaa osalle paluuta yliopiston penkeille, kun osa vielä jatkaa töitä jopa lokakuun loppuun asti. Allekirjoittanut kuuluu ensin mainittuihin, vaikka on saanutkin työskennellä jo vuoden alusta yhden Suomen 2000-luvun merkittävimmän kultalöydön, Ylitornion Rompas – Rajapalot alueen parissa. Kyseinen kulta-kobolttiesiintymä on seurausta monivaiheisesta ja mutkikkaasta luonnonprosessista, jonka ymmärtämiseksi on tarkkaan mietittävä mitä – ja millä tavoin avoimia kysymyksiä lähdetään ratkomaan. Pyrin tässä blogisarjassa antamaan raapaisun joistain erityisesti geologiassa verrattain uusista tutkimusmenetelmistä, mutta myös viittaamaan hyvin perinteisiin ja tehokkaiksi todettuihin keinoihin, joilla mineraaliesiintymien tutkimusta suoritetaan.

Kuva 1. Muskoviitin emissiospektri ja ominaiset emission minimikohdat.

Hyperspektrikuvantaminen (engl. hyperspectral imaging) on muilta tieteenaloilta geologiaan levinnyt menetelmä, joka perustuu näkyvän valon ulkopuolisen sähkömagneettisen säteilyn taajuudella otetun kuvan tulkitsemiseen eri aineiden ja materiaalien tunnistamiseksi. Menetelmässä tarkalla, usein infrapuna-alueen havaitsevalla, kameralla otetaan kuva tutkittavasta kohteesta, jonka jälkeen kuvan dataa käsitellään esimerkiksi erottamalla jokaisen yksittäisen pikselin tallentama sähkömagneettinen spektri toisistaan, jolloin kukin pikseli saadaan edustamaan yhtä havaintopistettä.
Eri aineilla on hyvinkin ominainen sähkömagneettisen säteilyn emissiospektri, jonka perusteella aine voidaan tunnistaa. Geologiassa esiintyvistä tuhansista eri mineraaleista suurin osa yleisimmistä pystytään identifioimaan hyperspektrikuvantamisen avulla. Koska jokainen hyperspektrikuvan pikseli on yksittäinen mittauspiste, voidaan kiinnostuksen kohteena olevan mineraalin esiintyminen todeta kaikissa niissä mittauspisteissä, joissa saatu spektri vastaa tietokannan tyyppispektriä tästä mineraalista. Esimerkkinä kuvassa 1 on spektri, joka voidaan tunnistaa muskoviittimineraalin synnyttämäksi.

Hyperspektrikuvantamisen yksi vahvuus tulee esiin kun tutkitaan mineraaleja, joiden emissiospektri muuttuu mineraalin koostumuksen muuttuessa; tällöin spektrissä näkyvät emissiominimit (kuopat, kuva 1) vaihtavat sijaintia. Muskoviitti on tästä erinomainen esimerkki, sillä riippuen eritoten lämpötilasta ja paineesta sen koostumus voi kalliossa vaihettua yhdestä päätejäsenestä toiseen systemaattisesti jopa usean kilometrin matkalla, mikä näkyy voimakkaimman emissiokuopan liikkumisena välillä 2190 – 2220nm. Jos tiedetään (tai oletetaan), että juuri tietyn koostumuksellinen muskoviitti esiintyy yhdessä kullan kanssa, voidaan muskoviitin koostumusvaihtelua käyttää vektorina arvioitaessa etäisyyttä tai läheisyyttä kultamineralisaatioon, joka voi itsessään olla mitoiltaan vain joitakin kymmeniä metrejä paksu.
Hyperspektrikuvantamisen hyödyntäminen geologiassa kehittyy jatkuvasti. En olisi yllättynyt, jos vuosikymmenen päästä menetelmä olisi yleisesti käytössä useimmilla kaivoksilla, jotka voisivat hyötyä kuvantamisen nopeudesta ja tarkkuudesta tiettyjen yksityiskohtien poimimisessa. Esimerkkinä yhdenlaisesta yksityiskohdasta kuvassa 2 näkyy erittäin hienorakeinen musta turmaliini-kvartsijuoni, joka suorastaan hohtaa hyperspektrikuvassa (= helposti tietokoneohjelmistolla tunnistettavissa).

Kuva 2. Turmaliinijuoni. Vasemmalla käsitelty hyperspektrikuva, oikealla valokuva vastaavanlaisesta juonesta paljaalla silmällä.

Hienojen uusien menetelmien säihkeessä täytyy muistaa, että geologinen perusta kallioperän rakenteen ymmärtämiseen ja mineraalisysteemien löytämiseen lepää kuitenkin hyvin perinteisissä keinoissa. Maastossa tehtävä kallioperä – ja rakennegeologinen kartoitus, mikroskooppitutkimukset ja geofysiikka luovat pohjan kaikelle tutkimukselle ja mahdollistavat tarkempien selvitysten kiinnittämisen jo olemassa olevaan tutkimustietoon. Kallioperän syväkairaus sekä siihen liittyvä tutkimus (kuva 3), kemiallinen analytiikka ja monet nykyteknologian mahdollistamat erikoistutkimusmenetelmät jatkavat tästä syvemmälle tuottaen valtavasti tarkentavaa dataa, jota älykkäästi hyväksi käyttämällä maankamarasta ja mineralisaatioista saadaan erittäin paljon uutta tietoa.

Kuva 3. Geologiharjoittelija J. Tapio tutkimassa kairasydännäytteitä luupilla (pieni suurennuslasi), ei siis torkkumassa.

Malminetsintä on järkyttävän kallista, ainakin suhteutettuna siihen liitettyyn onnistumisprosenttiin: karkeasti vain yksi tuhannesta malminetsinnän yrityksestä johtaa joskus kaivostoimintaan asti. Geologeille onkin suuri haaste paikantaa taloudellisesti kannattavia mineraaliesiintymiä, ja siinä onnistuakseen heidän tulee hyödyntää kaikkea saatavilla olevaa tietoa ja soveltaa olemassa olevia tutkimusmenetelmiä. Samalla tulee pitää mielessä, että jokainen malminetsintäprojekti on erilainen ja täten vaatii juuri tilanteeseen sopivat menetelmät parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Moderneille geologeille tämä tarkoittaa perinteisen menetelmäpohjan hallitsemisen vaalimista sekä nykyteknologian tuottamien uusien mahdollisuuksien sisällyttämistä osaamiseensa. Onnistuakseen täytyy todella yrittää ja mahdollisuuksiaan voi parantaa toimimalla fiksusti, vaikka kuitenkin todennäköisesti epäonnistuu.

”Mente et malleo”, järjellä ja varasalla

Kallioperäkartoituksen jatkokurssi Leppävirralla

Teksti: O. Luoto

Tässä on tarjous, josta ette voi kieltäytyä. Vajaa kaksi viikkoa kylpylähotellissa täysihoidolla. Pakettiin kuuluu majoitus, ruoat, kuljetukset sekä ilmainen kylpylän ja kuntosalin käyttö. Eikä siinä vielä kaikki, jos tartut tarjoukseen, saat mukaan myös huippuluokan opetusta, luonnossa liikkumisen riemua ja viisi (5) noppaa. Kaikki tämä nyt täysin ilmaiseksi. Luit aivan oikein! Huomioithan, että tämä tarjous on voimassa vain joka toinen vuosi ja se kohdennetaan etupäässä maisterivaiheen opiskelijoille.
Kyseessähän on siis kallioperäkartoituksen jatkokurssi, mikä järjestettiin tänä vuonna Leppävirralla. Kurssin vetää GTK yhteistyössä yliopistojen kanssa. Sinne otetaan mukaan 24 opiskelijaa eli 6 jokaisesta yliopistosta, jonka lisäksi jokaisesta yliopistosta paikalla on yksi henkilökuntaan kuuluva. Tänä vuonna Oulusta oli yllättäen hyvin vähän halukkaita, joten muutama kolmannen vuoden opiskelija, itseni mukaan lukien, mahtui myös mukaan. Turun ja Helsingin yliopistoista mukana oli 7 opiskelijaa ja Åbo Akademista 4.

Wapun aikoihin täytyi pari iltapäivän tuntia uhrata kurssin skype-alustukseen. Tämä ei kuitenkaan pilannut waputusta, vaan alustus meni siinä sivussa olutta nautiskellessa ja yrittäessä saada puhelua toimimaan kunnolla. Alustuksessa kerrottiin keskeisimmät asiat kurssista ja Leppävirran kallioperästä, mitä kannattaa ottaa huomioon sekä annettiin ennakkotehtävä kurssiin liittyen. Kurssin keskeisenä ideana oli päivittää Leppävirran alueen kallioperäkarttaa, johon liittyen tuli mietiskellä, kuinka hoitaisi kartan päivittämisen erilaisten resurssien ollessa käytettävissä ja kirjoittaa lyhyt (max 1 A4) kirjoitus.

Kuva 1: Tutkimusalueemme. Lähde: GTK

Tuokokuun puolenvälin paikkeilla koitti aika siirtyä kohti Leppävirtaa ja kurssia. Maanantaina Oulusta liikkeelle lähdettiin aamulla vasta kahdeksan maissa, mikä aiheutti myöhästymisen lounaalta. Leppävirralle saavuttuamme, jouduimmekin saman tien (nälkäisinä) luentosaliin pönöttämään. Itseltämme oli otettu pois vaiva jakaa itseämme ryhmiin, vaan ryhmät oli muodostettu niin, että jokaisessa niistä olisi yksi henkilö kaikista yliopistoista. Tämähän tarkoitti sitä, että kaikkien meidän sisäsiittoisten oululaisten olisi nyt pakko tutustua ainakin muutamaan muuhunkin geologiin. Parin tunnin lyhyen infon, esittäytymisten, luennon ja muun pakollisen jälkeen pääsimme maastoon excuilemaan ja katselemaan minkälaisia kiviä vastaan saattaisi tulla. Samalla opeteltiin käyttämään mobiilikapalo-sovellusta, jolla havainnot saatiin tehtyä suoraan kännykkään, josta ne voitiin siirtää samaan tietokantaan muiden ryhmien kanssa.

Kuva 2: Itäkeskus. Hiljaisempi kuin oletin.

Lyhyen metsässä käynnin jälkeen saatiin viimeinkin syödäksemme kunnolla ja täytyy sanoa, että ruoka oli erittäin maittavaa. Jokaisena iltana oli lyhyt koonti päivän tapahtumista ja mahdollisesti lyhyt luento, jonka jälkeen saimme itse suunnitella mitä teemme seuraavana päivänä. Illalla saimme aikaan varsin lennokkaita suunnitelmia tiistaille, jotka onneksi tyrmättiin ja lopulta myös ohjaajat olivat tyytyväisiä suunnitelmiimme. Tämän jälkeen osa siirtyi urheilemaan, toiset omiin oloihinsa ja loput meistä painui nautiskelemaan virvoitusjuomia saunomisen yhteydessä.

Päivät alkoivat aina kahdeksan aikaan (ilman akateemista varttia), sunnuntaita lukuun ottamatta, joka oli vapaapäivä. Seitsemän aikaan oli tarjolla aamupala, jonka antimista tehtiin eväät myös lounaalle. Tiistaiaamusta olo oli hieman väsynyt, mutta se ei haitannut, kun jatkoimme excuilua alueella. Kelit sattuivat olemaan koko parin viikon ajan aivan mahtavat ja osana ajasta lämpötila nousi jopa hellelukemiin, joka oli jo ehkä hieman liikaa kentälle. Puoleen päivään mennessä olimme nähneet paljon erilaista paragneissiä, jotka kaikki olivat raporttien valmistuttua samaa kivilajia, ja suurimman osan kivilajeista mitä alueella saattaisi esiintyä, joten ryhmät uskallettiin laskea maastoon havainnoimaan. Havainnointi oli alussa varsin verkkaista, koska tarkoitus kurssilla oli oppia eikä tehdä tulosta, joten paljastumalla saattoi hyvillä mielin istua puoli tuntia. Mobiilikapalon käyttö itsessäänkään ei nopeuttanut havaintojen kirjaamista, vaan alkuun tuntui kovin takkuiselta.

Seuraavat päivät kuluivat mukavasti maastossa havainnoidessa ilman sateita tai suurempaa määrää öttimönkijäisiä. Illat puolestaan kylvettiin kylpylässä tai tarkemmin ottaen kilpailtiin kuvan 3 kaltaisella radalla sekä tehtiin muuta rentouttavaa. On tämä kyllä mahtavaa elämää. Ainoa mitä pitää tehdä on pyykkien peseminen, eikä sekään ole pakollista, koska eihän yliopistossa olevat ihmiset tuomitse.

Kuva 3: Kenttäpäivän pölyistä eroon

Lauantaina koitti viimeinen havainnointipäivä. En muista, mutta päivä oli kai ollut kuuma, koska illasta meidän ei tarvinnut nautiskella yksinämme virkistysjuomia.
Sunnuntai: jännä olo. Edellisenä iltana meno oli ollut melko geologi. Koomainen päivä, varmaan olin kipeäksi tulossa.
Seuraavan viikon hommana oli tehdä kartta ja raportti havaintojen ja olemassa olevan datan perusteella. Maanantain aluksi pidettiin luentoa kartan piirrosta, jonka jälkeen aloiteltiin raportin kirjoittamista ja kartan luonnostelua. Illasta mietittiin, missä kohtaa aluetta täytyisi täydentää havaintoverkkoa tai käydä varmistamassa vanhoja havaintoja. Tiistai käytettiin kokonaan havaintoverkon paikkaamiseen. Koska kenelläkään ei ollut suurempaa intressiä lähteä enää keskiviikkona paikkailemaan havaintoverkkoa, jäi runsaasti aikaa järjestää ”loppuexcu”, jossa käytiin mielenkiintoisimmilla paljastumilla, mitä alueelta oli löytynyt.
Torstai ja kuuteen saakka aikaa saada raportit ja kartat valmiiksi. Alkuviikon illat olisi ollut käytettävissä ja tällöin myös suositeltiin tekemään raporttia tahi karttaa. Perus opiskelijahan ei hommia tee yhtään sen aiemmin, kuin on pakko. (eihän tämäkään blogikirjoitus ole kuin pari kuukautta myöhässä, sori Anni). No mutta torstai on kokonaan käytössä, joten eihän tässä ole mitään hätää. Osalla ryhmistä ei ollutkaan mikään kiire, osalla oli hieman ahdistavaa ja lopuilla olisi tarvinnut olla hieman enemmän aikaa. Kaikki saivat kuitenkin aikaan edes jonkinlaisen kartan ja raportin. Toisilla se oli hyvä ja toisilla parempi ja eikös yhteenvedon pidäkin olla lyhyt ja ytimekäs? Esimerkiksi: tarkoituksena oli alueen kallioperäkartan päivittäminen ja sen me myös teimme.Nyt kun tarvittavat hommat oli tehty ja kurssin läpi pääsemiseksi riittää, kunhan edes yksi ryhmästä esittelee tuotoksen, päästiin taas verkostoitumaan muiden geologien kanssa. Meno ei ihan niin geologi kuin aiemmin, mutta perjantaina kuitenkin väsytti parin tunnin unien jälkeen. Aamusta esiteltiin tuotokset ja puoleen päivään mennessä kurssi taputeltu. Kotimatka oli hiljainen.

Kuva 4: Kurssin porukka

Loppumietteet ja mitä jäi käteen:
– Aivan mahtava kurssi kaikin puolin.
– Erittäin opettavainen ja nimenomaan mentiin opetus edellä, vaikka GTK:n täytyikin siitä oikea raportti tehdä. (http://tupa.gtk.fi/raportti/arkisto/46_2018.pdf)
– Yksi parhaista kursseista, mitä Suomessa on tarjolla.
– Tutustumista muiden yliopistojen opiskelijoihin ja siellä on myös niitä, joita ei KaKassa näe. Eli ei niin paskoja tyyppejä.
– Mahtava henkilökunta eri yliopistoista ja GTK:lta, Suomen parhaita omalla osa-alueellaan.
– Hyvä ruoka ja onnistunut parin kilon painonnousu.
– Kolmannen vuoden opiskelijatkin pärjäävät ihan mukavasti, vaikka maisteriopiskelijoille onkin suunnattu.
– Kannattaa lukea itsenäisesti rakennegeologiaa, koska Oulussa sen opetuksen taso hirvittää.
– Varsinkin fukseille: opetelkaa oikeasti ne mineraalit ja kivet, sekä termistö vaikka se välillä onkin tylsää, ja joskus tuntuisi, että ette ikinä tulisi sitä tarvitsemaan.
– Yleisesti kaikille: havaintojen yhdenmukainen nimeäminen, vaikka nimi olisikin ”väärä”, helpottaa työtä kummasti.
– Jätä roikkumaan asiat mistä haluat stressata myöhemmin
– Ottakaan kuvia, mikäli aiotte kirjoittaa kesätyöblogiin

 

Here´s tae ye! Osa 2

Teksti ja kuvat A. Piispanen ja E. Molkkari

Painettuamme töitä koko kesän, olimme enemmän kuin valmiita lähtemään wappuruttohuuruissamme varaamallemme reissulle. Helsinki-Maidstone-Larkfield-Lontoo-Edinburgh-Glasgow -kohdekompo oli piristänyt kesätyöuurastustamme ja olihan matkan ajoituskin täydellisyyttä hipova, sillä mikäs sen parempi kuin palata mielivirkeänä lomalta takaisin opiskelujen sorvin ääreen. Oli aika Fish and Chipsille, Guinnessille ja säkkipillimusiikille.

Lähtö koitti. Junamatkamme länsirannikkoa pitkin pohjoisesta kohti Helsinkiä lähti lupaavasti käyntiin yhden kanssamatkustajan sairaskohtauksella ja kulkupelimme  teknisellä vialla. Edessä istunut nainen oli myöhästyä lennoltaan. Vaunun ainutta vauvaakin (8 kk, supersöötti ja jokeltava) alkoi vituttaa. Onneksi ravintolavaunusta sai olutta. Parempi nyt kun lentokoneessa, totesimme. Ryhmähurmio koettiin, kun juna nytkähti jälleen liikkeelle. Lomatunnelma oli huipussaan. Helsinkiin saavuimme lopulta noin tunnin aikataulusta jäljessä.

Bussikuljetus portilta lentokoneelle oli kuin Wesibussi ilman musiikkia ja virvokkeita, ilmakuoppia koimme hermoromahdukseen vaadittavan määrän ja junamatkat lentokentältä Larkfieldiin olivat Valtion Rautateihinkin verrattuna naurettavaa sähläystä. Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin pienen pienelle West Mallingin juna-asemalle, josta ajatuksena oli ottaa taksi ensimmäiseen majapaikkaan (joka muuten sattui olemaan E.  Molkkarin entinen työpaikka muutaman vuoden takaa). Ajatukseksi se kuitenkin jäi, sillä jostain kumman syystä tässä tuppukylässä ei ollut yhtään vapaata taksia seuraavaan kahteen tuntiin. Onneksi oli muistissa vielä kävelyreitti, joka aiheutti lievää epäluuloa ja hämmennystä A. Piispasessa.  Katso kuvat ja totea itse sikäläisen kevyenliikenteenväylän sympaattisuus.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Turistikohteina Maidstonella ja Larkfieldilla ei mahdottomasti annettavaa ollut. Söpö pikkukaupunki,  vanhat tutut ja pimeä ilta terassilla ohjasivat kuitenkin paatuneetkin raskaan kesätyön raatajat lomatunnelmaan. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa – niistä oli se ilta tehty.

Jottemme liikaa pääsisi lomailun makuun, Full English Breakfastin jälkeen oli aika pakata jo kertaalleen auki revityt rinkat ja lähteä kävelemään jo hyväksi toteamaamme reittiä takaisin juna-asemalle ja suunnata nokat kohti Lontoota. Hostelli löytyi (joka muuten oli aivan täyskymppi jaetuista kylpytiloista huolimatta) mutta vatsat oli täytettävä ja jano sammutettava. Tarkoituksena oli nauttia matkasta myös kulinaristisessa muodossa, joten pöytäämme saapui joka kerta erilaisia, perinteisiä pubiruokia. Päivän valintamme olivat pakollinen Fish and Chips sekä 80-lukua henkivä Gammon Steak and Egg eli kananmuna paistettuna ananasrenkaassa ja kunnioitusta herättävät paksu pekonipihvi.  Jotain retroa tässä oli.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Koska E. Molkkari eteni Lontoossa vanhan tekijän elkein, jäi hänen tehtäväkseen tiivistää kaupunki yhteen päivään. Pakollinen turistikuva Big Benillä, London Eye, Oxford Street, Piccadilly Circus ja totta kai kaikkien pienen budjetin shoppailijoiden mekka – Primark. Kaikkensa Lontoolle antaneina ja kiitollisena terrorismilta välttymiseltä olimme jo muutaman iltaolusen jälkeen valmiita antautumaan untenmaille.

Aamulla taas rutiiniksi muodostunein rituaalein kamat kasaat ja kohti Kings Crossin juna-asemaa ja Edinburghia. Majapaikkana meillä oli tuttuun tapaan hostelli, omalla kylpyhuoneella (pubikierroksen jälkeisenä päivänä onnittelimme itseämme tästä suuresta viisaudesta ja taputtelimme toisiamme selkään) ja jaetulla keittiöllä, joka osoittautui erittäin hyödylliseksi aamuisten munien ja pekonien paistamiseen. Niitä nautimme aamuisin alakerran Starbuckista haettujen överikahvien kanssa. Maassa maan tavalla, eikö.

Skotlannissa meillä oli ruhtinaalliset viisi päivää tuhlattavana ja oli myös erityisen luksusta, että ei enää aamuisin tarvinnut pakata jo tässä vaiheessa matkaa pursuilevia rinkkoja ja suunnata kukonlaulun aikaan kohti juna-asemaa. Enää ei ollut kiire vaan saimme viettää päivät rauhassa tutkien kaupunkia, hämmentyä paikallisten aksentista, kiivetä lukuisia portaita, pelätä kuollaksemme ja nauraa toisen pelolle maailmanpyörässä ja kaiken puolin antautua Edinburghin ja festivaalien armoille.

Muutama sana Edinburgista vierailukohteena: menkää sinne! Kaupungin keskusta on varsin helposti haltuun otettava, eikä vaadi metrolla seikkailua kuten Lontoo. Mihin ikinä katsotkin,  löydät aina jotain vanhaa, jännittävää ja tutkimisen arvoista. Kaupunki on ympätty täyteen historiaa,  punapäitä ja kummituksia,  joihin pääsimme lapsellisuuspuuskissamme tutustumaan eräänä iltana. Möreä-äänisen,  mustaan pitkään nahkatakkiin sonnustautuneen skotin johdolla pääsimme tutustumaan täkäläiseen poltergeistiin ja spottasimmepa hautausmaalla meillekin tutun henkilön.  

22068609_10212399905744919_33443755_o

Hautausmaatyöntekijältä saamamme tiedonannon mukaan Hutton lepäsi pitkään merkitsemättömässä haudassa Greyfriarsin hautausmaalla. Noin 70 vuotta sitten Edinburghin yliopisto oli todennut miehen ansaitsevan ehkä sittenkin oman hautakiven, jota emme kunnostustöiden takia päässeet valitettavasti katsomaan.

Hutton lepää varsin kovassa seurassa. Lienee kaikista tunnetuin hautausmaan asukki on pieni terrieri Bobby. Greyfriars Bobby oli saakelin sitkeäluontoinen elukka. Koiran kerrotaan vartioineen 1800-luvulla isäntänsä hautaa 14 vuoden ajan tämän kuoleman jälkeen. Koska parhaitakaan eläimiä ei kirkkomaahan lahdata, lepää koira ilmeisesti hautausmaan aitojen ulkopuolella. Bobbyn patsas vartioi Greyfriarsin kirkon edustaa,  ja turistit jonottavat vuoroaan päästäkseen hieromaan sen nenää.  Tämä tuo ilmeisesti hyvää onnea.  Mekin noudimme osuutemme.

Hautausmaan erikoisuus olivat erityisesti suurempia hautoja varjelevat “häkit”. Edinburgh on vanha yliopistokaupunki, ja ilmeisesti tuoreet, vasta kuopatut ruumiit olivat rahan arvoista kauppatavaraa lääketieteen opetuksessa vielä 1800-luvulla.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Syystä tai toisesta odotimme suurta koirapatsasta ja pientä, jäätikön raastamaa tulivuorenjämää. Saimmekin eteemme kissan kokoisen patsaan Bobbysta ja varsin vaikuttavan näköisen, noin 250 metrin korkeuteen kohoavan Arthur’s Seatin huipun. Emmekä valita. Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee Arthur’s Seat, joka nousi ehdottomasti yhdeksi reissumme kohokohdista.

Optimized-IMG-20170824-WA0001

Arthur’s Seat on osa vanhaa tulivuorta, joka opastaulun mukaan muodostui noin 340 miljoonaa vuotta sitten. Yhden astman ja muutaman rakon kanssa huipulle kiipeäminen vei meiltä taukoineen noin puoli tuntia, ja näkymät olivat ehdottomasti sen arvoisia. Vaikeusasteeltaan vaihtelevia reittejä ylös on useita, mutta hieman kiipeilemään joutuu joka tapauksessa. Suosittelemme lämpimästi hyviä kenkiä jalkaan ja eväitä mukaan syötäväksi.

Arthur’s Seatin kupeelta löytyy Hutton’s Section. Doleriitista ja hiekkakivestä koostuvasta kalliosta nykyaikaisen geologian isämme tulkitsi osan kivistä syntyneen magmasta.  Laattatektoniikkaa tuntemattomalle maailmalle tämä oli uutta ja outoa.

IMG-20170920-WA0001

Saman tulivuoren rippeisiin Arthur’s Seatin kanssa kuuluvat Edinburghin linnan perusta Castle Rock sekä Calton Hill, josta löytyvät esimerkiksi The National Monument of Scotland sekä ilmeisen nohevan sotasankarin  kunniaksi pystytetty Nelson Monument. Kerrassaan hyviä valokuvauskohteita nämä kaikki.

Viimeisenä kokonaisena matkapäivänä kokosimme itsemme edellisen päivän korpsettumisen jälkeen ja suuntasimme imemään itseemme aimoannoksen kaupungin kulttuuritarjontaa. The National Museum of Scotland tarjosi vaihtuvia näyttelyitä muun muassa tekniikan – ja eri heimojen vaatetusten saralta unohtamatta täytettyjä eläimiä maailman eri kolkista. Näiden lisäksi ja meidän onneksemme museossa oli suunnaton kokoelma erilaisia kiviä ja mineraaleja, joita tutkiessa taisikin (yllättäen) suurin osa ajastamme kulua. Oli meteoriitteja ja laavakiviä, massiivisen kokoista hematiittia, jättiläismäinen ametistigeoidi ja hirmuisesti kaikkea muuta, joidenka parissa kaksi geologian opiskelijaa voisi helposti kuluttaa vaikka koko päivän. Koska aika on valitettavasti rajallista, oli meidän kuitenkin siirryttävä päivän seuraavaan kohteeseen – Edinburghin linnaan.

IMG-20170920-WA0002 IMG-20170920-WA0004 IMG-20170920-WA0005

Matka ei ollut pitkä, mutta koko taipaleella suhisi turisteja enemmän kuin muurahaisia pesässään. Tästä enteestä huolimatta löysimme tiemme linnan portaille, johon matka kuitenkin tyssäsi, sillä piheinä opiskelijoina mielestämme oli täydellistä riistoa maksaa sisäänpääsystä monen monta kymmentä euroa. Tyydyimme siis ihastelemaan linnan kaunista ulkomuotoa kauempaa ja lievittää pihejä sielujamme pakollisilla tuliaisostoksilla.

Koitti viimeinen aamu ja taas juna kulki, oli kaksi väsynyttä matkustajaa ja olo oli yhtä haikea kuin Amor Infinitosin soidessa Wesibussissa. Tylypahkaan emme päässeet, palaamme nöyränä takaisin OMS:iin. Alkoi matka kohti kotia, opiskeluja ja uusia fukseja.

Geologin elämää ELY-keskuksessa

Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa on yhteensä 464 luokiteltua pohjavesialuetta. Siinä sitä riittää suojeltavaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kolmella asian parissa työskentelevälle maaperägeologilla. Vaikka valtion ympäristöhallinto ei ehkä ole ensimmäisenä mieleen tuleva työpaikka geologille, geologeja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa edellä mainittujen lisäksi ainakin luokittelemassa pohjavesialueita, pilaantuneisiin maa-alueisiin liittyvissä tehtävissä sekä perehtymässä maa-ainesten ottamisalueiden tilanteeseen. Näistä viimeksi mainittu on ollut oma työmaani tämän vuoden ajan. Aiemmin mainittujen kolmen maakunnan pohjavesialueilla sijaitsee noin 1700 kartoitettua sora- ja hiekkakuoppaa, iältään todella vanhoista nykyisin käytössä oleviin. Monella kuopalla pohjavedenpinta on näkyvissä tai hyvin lähellä sitä, mikä on riskialtista pohjaveden laadun kannalta. Etenkin, kun juomavesi otetaan niistä samoista pohjavesimuodostumista. Pidemmittä puheitta tositapahtumiin pohjautuvaan työviikkooni:

Optimized-DSC_0176

Maanantai

Työpaikan strateginen sijainti junaradan varrella ja liukuva työaika mahdollistavat viikonlopun jatkamisen reissun päällä maanantaiaamuun asti, joten saavun toimistolle vasta yhdeksän jälkeen. Maanantai kuluu edellisen maastoreissun kuvia järjestäessä, muistiinpanojen puhtaaksikirjoituksessa sekä tulosten käsittelyssä, esimerkiksi vertailtaessa havaintoja maa-aineslupien lupamääräyksiin.

Tiistai

Maastokäynnillä löytyi pari nopeaa puuttumista vaativaa rikkomusta, jotka uhkaavat pohjaveden laatua. Kokoan havainnot, kuvat ja kartat muistioksi, jonka lähetän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Maa-ainesten ottamisen valvonta kun kuuluu ensisijaisesti kunnan tehtäviin. Samassa yhteydessä ilmoitan myös maastosta löytämistäni jätekasoista (kuntaan) ja maaperälle ja pohjavedelle mahdollisesti riskialttiista vanhasta turkistarhasta (ELYn pima-ihmisille). Yksi maastossakävijä toimii siis silminä useampaankin asiaan, millä on työllistävä vaikutus.

Keskiviikko

Valmistelen loppuviikon maastokäyntejä. Kohteet olen valinnut jo aiemmin, mutta vielä pitää koostaa pöytäkirja havainnoille sekä laatia kartat. ArcGIS on kovassa käytössä koko päivän ja lopputuloksena on siisti nippu karttoja helpottamaan loppuviikon työtä.

Torstai ja perjantai

Maastotöissä nimeltä mainitsemattomassa kunnassa. Käyntikohteet vaihtelevat täysin metsittyneistä hyvin vanhoista soramontuista viime vuonna käytöstä poistuneisiin vielä hiekkaisiin alueisiin. Sää vaihtelee ukkoskuurosta aurinkoon, mutta eihän geologi pientä (tai suurempaakaan) vesisadetta pelkää. Maastotöissä voi sattua ja tapahtua, ja niinpä jännitänkin perjantaina hiljalleen tyhjenevää takarengasta. Pääsen kuitenkin takaisin toimistolle, kunhan käyn täyttämässä renkaan välillä.

Talvi voi yllättää maastotöissä vielä kesäkuussakin.

Talvi voi yllättää maastotöissä vielä kesäkuussakin.

Kirjoittaja valmistui (maaperä)geologiksi vuonna 2015 ja on ensimmäisessä ”oikeassa” työpaikassaan.

Tilda Rantataro

 

Here´s tae ye! Eli olkaa vaan töissä, me reissataan osa I

Toukokuun alku. Räkää, siitepölyä ja kevään viimeiset tentit. Pilaantuneelle maidolle tuoksuneeseen kiltahuoneeseen eksyi jostain sietämättömän paljon valoa, josta ei syksyllä uuteen tilaan muutettaessa ollut kenelläkään mitään aavistusta. Tuli oikeastaan melkein huijattu olo. Arki iski. Jääkaappi tyhjeni kurjalasta, oli rankkaa.

Vastaavanlaisena aneemisena päivänä pitkittynyt wappurutto eskaloitui akuutteja toimenpiteitä vaativaksi matkakuumeeksi. Hetkeni koitti, ja hyödynsin surutta potentiaaliseksi matkakaveriksi havaitsemani E. Molkkarin sairaushuuruja. Koska oman alan työpaikat menivät tämän kesän osalta ohitsemme, oli suorastaan velvollisuutemme lähteä keräämään joitakin kokemuksia kirjoitettavaksi Nikolin kesä”työ”blogia varten. Tai näin minä asian sain myytyä. Pienen nettipankkisäädön (opintolainat oikeaan tarkoitukseen!) jälkeen lennot olivat varattu ja likkojen mieliala kiltistäkin kirkkaampi. Viskiä! Miehiä hameissa! Huonoa pubiruokaa! Aye!

Jos hankitte sähköhammasharjan, hankkikaa se pyöreällä harjaspäällä. Kuvan harja kuvausrekvisiittaa, kuin myös viski. Passi on omani!

Jos hankitte sähköhammasharjan, hankkikaa se pyöreällä harjaspäällä. Kuvan harja kuvausrekvisiittaa, kuin myös viski. Passi on omani!

Tämä teksti ei käsittele nuorten geologien kesätyökokemuksia. Minulla mitään sellaisia ole.  Lupaan kuitenkin kertoa, millaista on juoda tulivuorella viskiä aamuyöllä ja maistaa haggista, joka pienen googlailun tuloksena vaikuttaisi olevan savolaisen mykykeiton ja tamperelaisen mustamakkaran rakkauslapsi. Koska olemme kultturelleja ja tiedonjanoisia, saatamme käydä jossain kivimuseossa. Jos löydämme sellaisen kaiken muun kivan keskeltä. Päämatkakohteemme on kivinen Edinburgh, jossa vietämme viisi yötä. Lisäksi pyörähdämme Lontoossa, jossa otamme sen pakollisen turistikuvan Big Benin kupeessa. Maidstone tulee olemaan itselleni yllätys. Tiedän paikasta etukäteen sen, että sinne menee rautatie. Reissun päällä olemme 21.8.-28.8.2017.

Jo etukäteen tiedossamme on, että pamahdamme Edinburgiin sensitiivisille ja introverteille suomalaisille huonoon ajankohtaan. Kaupungissa on vierailumme ajan käynnissä varsinaiset maailmanlopun kinkerit, Edinburgh Festivals. Ilmeisesti heti heinäkuun lopussa alkava tapahtumakimara pitää sisällään monta eri festivaalia, ja kaupunki on ympätty täyteen kulttuuritapahtumia. Katsotaan siis, miten sen kivimuseon käy. Tapahtumaa riittää käsittääkseni syyskuun alkuun saakka, ja turistien virta on massiivinen.

Kaikkein suurimmat odotukset on ehdottomasti kohdistettu Edinburghiin. Paikallinen luonto kiinnostaa, ja poltto vuokrata kaupungista auto ja lähteä ajamaan rannikkoa pitkin turistiryysistä pakoon on suuri ja uhkaava. Vaikka wesibussilla pyörittiin viime wappuna Linnanmaan liikenneympyrässä väärään suuntaan, tuntuu vasemmanpuoleiseen liikenteeseen kurvaaminen ylitsepääsemättömän hasardilta.

Kirjoittelen tätä tekstiä samalla, kun kokoan itseäni viimeistä kesätyöviikkoa varten. Ihan työttömäksi en päätynyt lopulta itsekään. Vielä muutama vuoro yökkönä, niin matkakassa on raavittu kokoon. Kiitos Antti kesän voimabiisistä, rahan takii sai klo 3:30 sinnittelevän työläisen pysymään viimeiset tunnit hereillä. Kiitos vanha skodani, et jättänyt minua ikinä työmatkalle. Kiitos. Olen kypsä hyppäämään juuri varaamaani  Helsingin junaan.

A. Piispanen

Pohjois-Suomen ekskursio 27.5.-31.5.2017

Optimized-IMAG0187

Kirjoittaja sekä Suomen toiseksi vanhinta kalliota tieleikkauksessa lähellä Terrafamen kaivosta

Ekskursiosta kirjoittelee kolmatta opiskeluvuotta syksyllä aloittava Olli-Pekka Luoto

Aluksi haluan kiittää Juho Tapiota ja professori Holger Paulickia, jotka pääasiassa vastasivat tämän keväisen ekskursion järjestämisestä. Lisäksi kiitos myös Eero Hanskille ja Kimmo Kärenlammelle opastuksesta kentällä. Ekskursio alkoi vierailulla Otanmäen kaivosalueelle sekä tutustumisella Otanmäen alueen geologiaan. Tästä matka jatkui Jormuan ofioliittien ja Talvivaaran kaivoksen kautta kohti Sodankylää. Sieltä käsin vierailimme Bolidenin Kevitsan kaivoksella sekä Sodankylän geofysikaalisella observatoriolla. Ekskursio päättyi vierailuun Suurikuusikon kaivoksella Kittilässä. Muutamana iltana professori Holger Paulick luennoi muun muassa nikkelimalmien synnystä.

Yliopiston tapoja kunnioittaen matkamme pääsi alkamaan akateemisen vartin (puolisen tuntia) aikataulusta myöhässä erään henkilön nukuttua pommiin. Ensimmäiset kaksi päivää kuluivat mukavasti maastossa paljastumia tutkien. Niitä oli laaja variaatio tavallisesta graniitista tyynylaavaan. Lisäksi kuokimme myös muutamia uusia paljastumia esiin. Kenttäpäivät olivat todella hyödyllisiä oppimisen kannalta, kun pääsi näkemään miltä kivilajit ja muodostumat näyttävät oikeasti luonnossa.

Mediasta ja keskusteluista saadun mielikuvan jälkeen Talvivaaran odotti muistuttavan ennemmin kaatopaikkaa kuin oikeaa kaivosta, mutta vierailu Terrafamen kaivoksella oli positiivinen yllätys ainakin allekirjoittaneelle, ja harhaluulot kaikkosivat nopeasti. Vierailu itsessäänkin oli todella hyvin järjestetty sisältäen muun muassa meille varta vasten paikalle hankitun linja-auton ja itsensä Terrafamen toimitusjohtajan Joni Lukkaroisen pitämän luennon. Jokaiseen kaivosvierailuun kuului ruoka sekä yleensä myös kahvittelu.

Optimized-IMG_0817

Illat kuluivat mukavasti saunoessa ja enemmän tai vähemmän sivistyneesti janojuomia nauttiessa. Myytti kaivosten portilla kaikki saapuvat puhalluttavasta vartijasta ei olekaan enää myytti, vaan totisinta totta! Tai ehkä olenkin absolutisti ja raittiuden puolestapuhuja ja huijaan teitä ☺. Kevitsan kaivoksella ajoimme omilla autoillamme alas avolouhokseen, joten turvallisuuskoulutuksessa kannattaa olla hereillä (vaikka sen kesto olisikin tunnin).

Mitä ekskursiosta lopulta jäi käteen?Optimized-IMAG0151

  • Ajanviettoa kavereiden kanssa sekä uusien hankkimista
  • Syvällisempi geologinen tietämys erilaisten kaivosten toiminnasta
  • Todella hyvä luento Sodankylän geofysikaalisella observatoriolla

Lopuksi vielä vinkki kaikille fukseille ja muillekin opiskelijoille: kannattaa opetella geologinen termistö sekä mineraalit ja kivilajit hyvin myös englanniksi, jotta opiskelu sujuu mukavasti myös tulevina vuosina. Myös ekskursiot ovat mielekkäämpiä, kun seuraaminen on helpompaa, ja voi keskittyä enemmän geologisen tiedon ammentamiseen kuin asioiden suomentamiseen.

ps. mukavimmat 5 noppaa ikinä.

Olli Luoto

Kairasydän? Loggaus? –> Kairasydänloggaus?!?

Kairasydänloggaus on erityisesti kallioperägeologiassa ja kaivosgeologiassa erittäin tärkeä tutkimusmenetelmä, jonka avulla saadaan tietoa maanpinnan alaisesta, näkymättömissä olevasta, kallioperästä. Ilman kairasydämistä saatua tietoa ymmärryksemme maankamarasta olisi parhaimmillaankin vain tieteellistä arvailua.

Jotta loggausta (”kirjaamista”) päästään ylipäänsä tekemään on kalliosta ensin porattava kairanäytettä. Siinä timanttipäällysteisellä ontolla kairanterällä pureudutaan aina metri kerrallaan kallioon, porattu näyte poistetaan ja tätä kiertoa jatketaan jopa useita satoja kertoja. Maallisemmin timanttikairausta voidaan karkeasti verrata omenan siemenkodan poistajaan, joka samantapaisesti poistaa ehjänä sylinterinmuotoisen osan omenan keskeltä. Tyypillisesti kaikki poratut kairanäytteet järjestetään syvyysjärjestyksessä laatikoihin, jotta ne pystytään myöhemmin nostamaan pöydälle peräkkäin ja tarkastelemaan jatkuvana seurantona (kts. kuva alla).

Kuva 1. Tyypillinen ympäristö kairasydänloggauksessa

Kuva 1. Tyypillinen ympäristö kairasydänloggauksessa

Loggaus voi kuulostaa joltain hämärältä kokkauksen muodolta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Yksinkertaisimmillaan sillä tarkoitetaan kairasydämessä eri syvyyksillä esiintyvien kivilajirajojen paikallistamista. Kuka vain pystyisi erottamaan ja kirjaamaan, jos Suomen kansalliskivilaji, graniitti, vaihtuisi tietyllä syvyydellä hyvin tummana esiintyvään amfiboliittiin. Monimutkaisimmillaan taas loggaamisessa mitataan erilaisilla astemitoilla, viivottimella ja kompassilla pieniä rakenteita, joiden tulkitsemiseen vaaditaan jo melko kokenutta silmää.

Kairasydänloggausta tehdään useaa tarkoitusta varten. Tutkijalle kiinnostavinta saattaa olla eri kivilajien välisen kontaktin luonne, kairasydämessä näkyvät kerrosrakenteet tai jotkin epätavalliset muodot. Kaivosyhtiöt ovat taas kiinnostuneita, missä kohtaa taloudellisesti louhittava malmi alkaa ja loppuu. Tämä vaatii todella suurta määrää kairasydänporaamista, ja yhdellä kaivoksella voidaankin kairata yli 100 km sydäntä vuodessa. Myös rakentamismielessä kairaaminen on olennaisen tärkeää. Esimerkiksi Oulun keskustan alla olevaa kallioparkkia rakennettaessa oli oleellisen tärkeää tietää, onko rakennettava kallio yhtenäistä ja onko siinä erilaisia heikkouskohtia tai murroksia. Kairaamalla ja loggaamalla se selvisi ja ilmeisesti kallio oli hyvälaatuista, kun parkkiluolasto on nyt valmis.

Kuva 2. Graniitti

Kuva 2. Graniitti

Kuva 3. Amfiboliitti

Kuva 3. Amfiboliitti

Olin heinäkuussa puolitoista viikkoa Otanmäki Mine Oy:llä tilaustyössä, jonka tarkoitus oli varmistaa 70- ja 80-luvuilla tehtyjen kairasydänloggausten ja vanhojen kemiallisten analyysien oikeellisuutta. Käytännössä kävimme uudestaan läpi pienen osan vanhoista kairasydämistä ja otimme uusia analyysinäytteitä samoista kohdista kuin -85 vuoteen asti kaivosta ajanut yhtiö oli ottanut jo vuosikymmeniä sitten. Se on jo toisen tekstin aihe, mutta nykyään kansainvälisesti vaaditaan tarpeeksi laadukkaita ja varmistettuja tuloksia (mitä vanhat tiedot eivät enää olleet), jotta kaikki toimijat pelaisivat samoilla pelisäännöillä. Tässä tapauksessa todistamalla osan vanhasta tiedosta oikeaksi pystymme olettamaan, että myös loput tiedosta on pätevää.

Kulkekaamme loppuviikkoon päivän elämänohjeen saattelemana: Parempi kairata ja logata, kuin kovaa onnea porata. Ja muuten! Jos et ole koskaan tarkistanut oman maakuntasi maakuntakiveä, niin täältä se onnistuu:

http://www.gtk.fi/geologia/kiviharrastus/maakuntakivet/

Tie na… kallion sydämeen käy kairaamisen kautta.

 

1.8.2017

Juho ”Etunimimies” Tapio