Aihearkisto: Blog

Edinburgh

Here´s tae ye! Osa 2

Teksti ja kuvat A. Piispanen ja E. Molkkari

Painettuamme töitä koko kesän, olimme enemmän kuin valmiita lähtemään wappuruttohuuruissamme varaamallemme reissulle. Helsinki-Maidstone-Larkfield-Lontoo-Edinburgh-Glasgow -kohdekompo oli piristänyt kesätyöuurastustamme ja olihan matkan ajoituskin täydellisyyttä hipova, sillä mikäs sen parempi kuin palata mielivirkeänä lomalta takaisin opiskelujen sorvin ääreen. Oli aika Fish and Chipsille, Guinnessille ja säkkipillimusiikille.

Lähtö koitti. Junamatkamme länsirannikkoa pitkin pohjoisesta kohti Helsinkiä lähti lupaavasti käyntiin yhden kanssamatkustajan sairaskohtauksella ja kulkupelimme  teknisellä vialla. Edessä istunut nainen oli myöhästyä lennoltaan. Vaunun ainutta vauvaakin (8 kk, supersöötti ja jokeltava) alkoi vituttaa. Onneksi ravintolavaunusta sai olutta. Parempi nyt kun lentokoneessa, totesimme. Ryhmähurmio koettiin, kun juna nytkähti jälleen liikkeelle. Lomatunnelma oli huipussaan. Helsinkiin saavuimme lopulta noin tunnin aikataulusta jäljessä.

Bussikuljetus portilta lentokoneelle oli kuin Wesibussi ilman musiikkia ja virvokkeita, ilmakuoppia koimme hermoromahdukseen vaadittavan määrän ja junamatkat lentokentältä Larkfieldiin olivat Valtion Rautateihinkin verrattuna naurettavaa sähläystä. Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin pienen pienelle West Mallingin juna-asemalle, josta ajatuksena oli ottaa taksi ensimmäiseen majapaikkaan (joka muuten sattui olemaan E.  Molkkarin entinen työpaikka muutaman vuoden takaa). Ajatukseksi se kuitenkin jäi, sillä jostain kumman syystä tässä tuppukylässä ei ollut yhtään vapaata taksia seuraavaan kahteen tuntiin. Onneksi oli muistissa vielä kävelyreitti, joka aiheutti lievää epäluuloa ja hämmennystä A. Piispasessa.  Katso kuvat ja totea itse sikäläisen kevyenliikenteenväylän sympaattisuus.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Tämä kyntöpolku johdatti meidät ensimmäiseen yöpaikkaamme.

Turistikohteina Maidstonella ja Larkfieldilla ei mahdottomasti annettavaa ollut. Söpö pikkukaupunki,  vanhat tutut ja pimeä ilta terassilla ohjasivat kuitenkin paatuneetkin raskaan kesätyön raatajat lomatunnelmaan. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa – niistä oli se ilta tehty.

Jottemme liikaa pääsisi lomailun makuun, Full English Breakfastin jälkeen oli aika pakata jo kertaalleen auki revityt rinkat ja lähteä kävelemään jo hyväksi toteamaamme reittiä takaisin juna-asemalle ja suunnata nokat kohti Lontoota. Hostelli löytyi (joka muuten oli aivan täyskymppi jaetuista kylpytiloista huolimatta) mutta vatsat oli täytettävä ja jano sammutettava. Tarkoituksena oli nauttia matkasta myös kulinaristisessa muodossa, joten pöytäämme saapui joka kerta erilaisia, perinteisiä pubiruokia. Päivän valintamme olivat pakollinen Fish and Chips sekä 80-lukua henkivä Gammon Steak and Egg eli kananmuna paistettuna ananasrenkaassa ja kunnioitusta herättävät paksu pekonipihvi.  Jotain retroa tässä oli.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Saavuimme Lontooseen samana päivänä, kun Big Ben hiljeni neljäksi vuodeksi. Olihan se kaunis, mutta ei nimensä veroisen suuri.

Koska E. Molkkari eteni Lontoossa vanhan tekijän elkein, jäi hänen tehtäväkseen tiivistää kaupunki yhteen päivään. Pakollinen turistikuva Big Benillä, London Eye, Oxford Street, Piccadilly Circus ja totta kai kaikkien pienen budjetin shoppailijoiden mekka – Primark. Kaikkensa Lontoolle antaneina ja kiitollisena terrorismilta välttymiseltä olimme jo muutaman iltaolusen jälkeen valmiita antautumaan untenmaille.

Aamulla taas rutiiniksi muodostunein rituaalein kamat kasaat ja kohti Kings Crossin juna-asemaa ja Edinburghia. Majapaikkana meillä oli tuttuun tapaan hostelli, omalla kylpyhuoneella (pubikierroksen jälkeisenä päivänä onnittelimme itseämme tästä suuresta viisaudesta ja taputtelimme toisiamme selkään) ja jaetulla keittiöllä, joka osoittautui erittäin hyödylliseksi aamuisten munien ja pekonien paistamiseen. Niitä nautimme aamuisin alakerran Starbuckista haettujen överikahvien kanssa. Maassa maan tavalla, eikö.

Skotlannissa meillä oli ruhtinaalliset viisi päivää tuhlattavana ja oli myös erityisen luksusta, että ei enää aamuisin tarvinnut pakata jo tässä vaiheessa matkaa pursuilevia rinkkoja ja suunnata kukonlaulun aikaan kohti juna-asemaa. Enää ei ollut kiire vaan saimme viettää päivät rauhassa tutkien kaupunkia, hämmentyä paikallisten aksentista, kiivetä lukuisia portaita, pelätä kuollaksemme ja nauraa toisen pelolle maailmanpyörässä ja kaiken puolin antautua Edinburghin ja festivaalien armoille.

Muutama sana Edinburgista vierailukohteena: menkää sinne! Kaupungin keskusta on varsin helposti haltuun otettava, eikä vaadi metrolla seikkailua kuten Lontoo. Mihin ikinä katsotkin,  löydät aina jotain vanhaa, jännittävää ja tutkimisen arvoista. Kaupunki on ympätty täyteen historiaa,  punapäitä ja kummituksia,  joihin pääsimme lapsellisuuspuuskissamme tutustumaan eräänä iltana. Möreä-äänisen,  mustaan pitkään nahkatakkiin sonnustautuneen skotin johdolla pääsimme tutustumaan täkäläiseen poltergeistiin ja spottasimmepa hautausmaalla meillekin tutun henkilön.  

22068609_10212399905744919_33443755_o

Hautausmaatyöntekijältä saamamme tiedonannon mukaan Hutton lepäsi pitkään merkitsemättömässä haudassa Greyfriarsin hautausmaalla. Noin 70 vuotta sitten Edinburghin yliopisto oli todennut miehen ansaitsevan ehkä sittenkin oman hautakiven, jota emme kunnostustöiden takia päässeet valitettavasti katsomaan.

Hutton lepää varsin kovassa seurassa. Lienee kaikista tunnetuin hautausmaan asukki on pieni terrieri Bobby. Greyfriars Bobby oli saakelin sitkeäluontoinen elukka. Koiran kerrotaan vartioineen 1800-luvulla isäntänsä hautaa 14 vuoden ajan tämän kuoleman jälkeen. Koska parhaitakaan eläimiä ei kirkkomaahan lahdata, lepää koira ilmeisesti hautausmaan aitojen ulkopuolella. Bobbyn patsas vartioi Greyfriarsin kirkon edustaa,  ja turistit jonottavat vuoroaan päästäkseen hieromaan sen nenää.  Tämä tuo ilmeisesti hyvää onnea.  Mekin noudimme osuutemme.

Hautausmaan erikoisuus olivat erityisesti suurempia hautoja varjelevat “häkit”. Edinburgh on vanha yliopistokaupunki, ja ilmeisesti tuoreet, vasta kuopatut ruumiit olivat rahan arvoista kauppatavaraa lääketieteen opetuksessa vielä 1800-luvulla.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Bobbyn hautakivi kirkon edustalla. Ihmiset kantavat kiven eteen keppejä, koska kyllä kuolleet koiratkin keppinsä tarvitsevat. Tai jotain.

Syystä tai toisesta odotimme suurta koirapatsasta ja pientä, jäätikön raastamaa tulivuorenjämää. Saimmekin eteemme kissan kokoisen patsaan Bobbysta ja varsin vaikuttavan näköisen, noin 250 metrin korkeuteen kohoavan Arthur’s Seatin huipun. Emmekä valita. Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee Arthur’s Seat, joka nousi ehdottomasti yhdeksi reissumme kohokohdista.

Optimized-IMG-20170824-WA0001

Arthur’s Seat on osa vanhaa tulivuorta, joka opastaulun mukaan muodostui noin 340 miljoonaa vuotta sitten. Yhden astman ja muutaman rakon kanssa huipulle kiipeäminen vei meiltä taukoineen noin puoli tuntia, ja näkymät olivat ehdottomasti sen arvoisia. Vaikeusasteeltaan vaihtelevia reittejä ylös on useita, mutta hieman kiipeilemään joutuu joka tapauksessa. Suosittelemme lämpimästi hyviä kenkiä jalkaan ja eväitä mukaan syötäväksi.

Arthur’s Seatin kupeelta löytyy Hutton’s Section. Doleriitista ja hiekkakivestä koostuvasta kalliosta nykyaikaisen geologian isämme tulkitsi osan kivistä syntyneen magmasta.  Laattatektoniikkaa tuntemattomalle maailmalle tämä oli uutta ja outoa.

IMG-20170920-WA0001

Saman tulivuoren rippeisiin Arthur’s Seatin kanssa kuuluvat Edinburghin linnan perusta Castle Rock sekä Calton Hill, josta löytyvät esimerkiksi The National Monument of Scotland sekä ilmeisen nohevan sotasankarin  kunniaksi pystytetty Nelson Monument. Kerrassaan hyviä valokuvauskohteita nämä kaikki.

Viimeisenä kokonaisena matkapäivänä kokosimme itsemme edellisen päivän korpsettumisen jälkeen ja suuntasimme imemään itseemme aimoannoksen kaupungin kulttuuritarjontaa. The National Museum of Scotland tarjosi vaihtuvia näyttelyitä muun muassa tekniikan – ja eri heimojen vaatetusten saralta unohtamatta täytettyjä eläimiä maailman eri kolkista. Näiden lisäksi ja meidän onneksemme museossa oli suunnaton kokoelma erilaisia kiviä ja mineraaleja, joita tutkiessa taisikin (yllättäen) suurin osa ajastamme kulua. Oli meteoriitteja ja laavakiviä, massiivisen kokoista hematiittia, jättiläismäinen ametistigeoidi ja hirmuisesti kaikkea muuta, joidenka parissa kaksi geologian opiskelijaa voisi helposti kuluttaa vaikka koko päivän. Koska aika on valitettavasti rajallista, oli meidän kuitenkin siirryttävä päivän seuraavaan kohteeseen – Edinburghin linnaan.

IMG-20170920-WA0002 IMG-20170920-WA0004 IMG-20170920-WA0005

Matka ei ollut pitkä, mutta koko taipaleella suhisi turisteja enemmän kuin muurahaisia pesässään. Tästä enteestä huolimatta löysimme tiemme linnan portaille, johon matka kuitenkin tyssäsi, sillä piheinä opiskelijoina mielestämme oli täydellistä riistoa maksaa sisäänpääsystä monen monta kymmentä euroa. Tyydyimme siis ihastelemaan linnan kaunista ulkomuotoa kauempaa ja lievittää pihejä sielujamme pakollisilla tuliaisostoksilla.

Koitti viimeinen aamu ja taas juna kulki, oli kaksi väsynyttä matkustajaa ja olo oli yhtä haikea kuin Amor Infinitosin soidessa Wesibussissa. Tylypahkaan emme päässeet, palaamme nöyränä takaisin OMS:iin. Alkoi matka kohti kotia, opiskeluja ja uusia fukseja.

Optimized-WP_20170707_045

Geologin elämää ELY-keskuksessa

Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa on yhteensä 464 luokiteltua pohjavesialuetta. Siinä sitä riittää suojeltavaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kolmella asian parissa työskentelevälle maaperägeologilla. Vaikka valtion ympäristöhallinto ei ehkä ole ensimmäisenä mieleen tuleva työpaikka geologille, geologeja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa edellä mainittujen lisäksi ainakin luokittelemassa pohjavesialueita, pilaantuneisiin maa-alueisiin liittyvissä tehtävissä sekä perehtymässä maa-ainesten ottamisalueiden tilanteeseen. Näistä viimeksi mainittu on ollut oma työmaani tämän vuoden ajan. Aiemmin mainittujen kolmen maakunnan pohjavesialueilla sijaitsee noin 1700 kartoitettua sora- ja hiekkakuoppaa, iältään todella vanhoista nykyisin käytössä oleviin. Monella kuopalla pohjavedenpinta on näkyvissä tai hyvin lähellä sitä, mikä on riskialtista pohjaveden laadun kannalta. Etenkin, kun juomavesi otetaan niistä samoista pohjavesimuodostumista. Pidemmittä puheitta tositapahtumiin pohjautuvaan työviikkooni:

Optimized-DSC_0176

Maanantai

Työpaikan strateginen sijainti junaradan varrella ja liukuva työaika mahdollistavat viikonlopun jatkamisen reissun päällä maanantaiaamuun asti, joten saavun toimistolle vasta yhdeksän jälkeen. Maanantai kuluu edellisen maastoreissun kuvia järjestäessä, muistiinpanojen puhtaaksikirjoituksessa sekä tulosten käsittelyssä, esimerkiksi vertailtaessa havaintoja maa-aineslupien lupamääräyksiin.

Tiistai

Maastokäynnillä löytyi pari nopeaa puuttumista vaativaa rikkomusta, jotka uhkaavat pohjaveden laatua. Kokoan havainnot, kuvat ja kartat muistioksi, jonka lähetän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Maa-ainesten ottamisen valvonta kun kuuluu ensisijaisesti kunnan tehtäviin. Samassa yhteydessä ilmoitan myös maastosta löytämistäni jätekasoista (kuntaan) ja maaperälle ja pohjavedelle mahdollisesti riskialttiista vanhasta turkistarhasta (ELYn pima-ihmisille). Yksi maastossakävijä toimii siis silminä useampaankin asiaan, millä on työllistävä vaikutus.

Keskiviikko

Valmistelen loppuviikon maastokäyntejä. Kohteet olen valinnut jo aiemmin, mutta vielä pitää koostaa pöytäkirja havainnoille sekä laatia kartat. ArcGIS on kovassa käytössä koko päivän ja lopputuloksena on siisti nippu karttoja helpottamaan loppuviikon työtä.

Torstai ja perjantai

Maastotöissä nimeltä mainitsemattomassa kunnassa. Käyntikohteet vaihtelevat täysin metsittyneistä hyvin vanhoista soramontuista viime vuonna käytöstä poistuneisiin vielä hiekkaisiin alueisiin. Sää vaihtelee ukkoskuurosta aurinkoon, mutta eihän geologi pientä (tai suurempaakaan) vesisadetta pelkää. Maastotöissä voi sattua ja tapahtua, ja niinpä jännitänkin perjantaina hiljalleen tyhjenevää takarengasta. Pääsen kuitenkin takaisin toimistolle, kunhan käyn täyttämässä renkaan välillä.

Talvi voi yllättää maastotöissä vielä kesäkuussakin.

Talvi voi yllättää maastotöissä vielä kesäkuussakin.

Kirjoittaja valmistui (maaperä)geologiksi vuonna 2015 ja on ensimmäisessä ”oikeassa” työpaikassaan.

Tilda Rantataro

 

Here´s tae ye! Eli olkaa vaan töissä, me reissataan osa I

Toukokuun alku. Räkää, siitepölyä ja kevään viimeiset tentit. Pilaantuneelle maidolle tuoksuneeseen kiltahuoneeseen eksyi jostain sietämättömän paljon valoa, josta ei syksyllä uuteen tilaan muutettaessa ollut kenelläkään mitään aavistusta. Tuli oikeastaan melkein huijattu olo. Arki iski. Jääkaappi tyhjeni kurjalasta, oli rankkaa.

Vastaavanlaisena aneemisena päivänä pitkittynyt wappurutto eskaloitui akuutteja toimenpiteitä vaativaksi matkakuumeeksi. Hetkeni koitti, ja hyödynsin surutta potentiaaliseksi matkakaveriksi havaitsemani E. Molkkarin sairaushuuruja. Koska oman alan työpaikat menivät tämän kesän osalta ohitsemme, oli suorastaan velvollisuutemme lähteä keräämään joitakin kokemuksia kirjoitettavaksi Nikolin kesä”työ”blogia varten. Tai näin minä asian sain myytyä. Pienen nettipankkisäädön (opintolainat oikeaan tarkoitukseen!) jälkeen lennot olivat varattu ja likkojen mieliala kiltistäkin kirkkaampi. Viskiä! Miehiä hameissa! Huonoa pubiruokaa! Aye!

Jos hankitte sähköhammasharjan, hankkikaa se pyöreällä harjaspäällä. Kuvan harja kuvausrekvisiittaa, kuin myös viski. Passi on omani!

Jos hankitte sähköhammasharjan, hankkikaa se pyöreällä harjaspäällä. Kuvan harja kuvausrekvisiittaa, kuin myös viski. Passi on omani!

Tämä teksti ei käsittele nuorten geologien kesätyökokemuksia. Minulla mitään sellaisia ole.  Lupaan kuitenkin kertoa, millaista on juoda tulivuorella viskiä aamuyöllä ja maistaa haggista, joka pienen googlailun tuloksena vaikuttaisi olevan savolaisen mykykeiton ja tamperelaisen mustamakkaran rakkauslapsi. Koska olemme kultturelleja ja tiedonjanoisia, saatamme käydä jossain kivimuseossa. Jos löydämme sellaisen kaiken muun kivan keskeltä. Päämatkakohteemme on kivinen Edinburgh, jossa vietämme viisi yötä. Lisäksi pyörähdämme Lontoossa, jossa otamme sen pakollisen turistikuvan Big Benin kupeessa. Maidstone tulee olemaan itselleni yllätys. Tiedän paikasta etukäteen sen, että sinne menee rautatie. Reissun päällä olemme 21.8.-28.8.2017.

Jo etukäteen tiedossamme on, että pamahdamme Edinburgiin sensitiivisille ja introverteille suomalaisille huonoon ajankohtaan. Kaupungissa on vierailumme ajan käynnissä varsinaiset maailmanlopun kinkerit, Edinburgh Festivals. Ilmeisesti heti heinäkuun lopussa alkava tapahtumakimara pitää sisällään monta eri festivaalia, ja kaupunki on ympätty täyteen kulttuuritapahtumia. Katsotaan siis, miten sen kivimuseon käy. Tapahtumaa riittää käsittääkseni syyskuun alkuun saakka, ja turistien virta on massiivinen.

Kaikkein suurimmat odotukset on ehdottomasti kohdistettu Edinburghiin. Paikallinen luonto kiinnostaa, ja poltto vuokrata kaupungista auto ja lähteä ajamaan rannikkoa pitkin turistiryysistä pakoon on suuri ja uhkaava. Vaikka wesibussilla pyörittiin viime wappuna Linnanmaan liikenneympyrässä väärään suuntaan, tuntuu vasemmanpuoleiseen liikenteeseen kurvaaminen ylitsepääsemättömän hasardilta.

Kirjoittelen tätä tekstiä samalla, kun kokoan itseäni viimeistä kesätyöviikkoa varten. Ihan työttömäksi en päätynyt lopulta itsekään. Vielä muutama vuoro yökkönä, niin matkakassa on raavittu kokoon. Kiitos Antti kesän voimabiisistä, rahan takii sai klo 3:30 sinnittelevän työläisen pysymään viimeiset tunnit hereillä. Kiitos vanha skodani, et jättänyt minua ikinä työmatkalle. Kiitos. Olen kypsä hyppäämään juuri varaamaani  Helsingin junaan.

A. Piispanen

Pohjois-Suomen ekskursio 27.5.-31.5.2017

Optimized-IMAG0187

Kirjoittaja sekä Suomen toiseksi vanhinta kalliota tieleikkauksessa lähellä Terrafamen kaivosta

Ekskursiosta kirjoittelee kolmatta opiskeluvuotta syksyllä aloittava Olli-Pekka Luoto

Aluksi haluan kiittää Juho Tapiota ja professori Holger Paulickia, jotka pääasiassa vastasivat tämän keväisen ekskursion järjestämisestä. Lisäksi kiitos myös Eero Hanskille ja Kimmo Kärenlammelle opastuksesta kentällä. Ekskursio alkoi vierailulla Otanmäen kaivosalueelle sekä tutustumisella Otanmäen alueen geologiaan. Tästä matka jatkui Jormuan ofioliittien ja Talvivaaran kaivoksen kautta kohti Sodankylää. Sieltä käsin vierailimme Bolidenin Kevitsan kaivoksella sekä Sodankylän geofysikaalisella observatoriolla. Ekskursio päättyi vierailuun Suurikuusikon kaivoksella Kittilässä. Muutamana iltana professori Holger Paulick luennoi muun muassa nikkelimalmien synnystä.

Yliopiston tapoja kunnioittaen matkamme pääsi alkamaan akateemisen vartin (puolisen tuntia) aikataulusta myöhässä erään henkilön nukuttua pommiin. Ensimmäiset kaksi päivää kuluivat mukavasti maastossa paljastumia tutkien. Niitä oli laaja variaatio tavallisesta graniitista tyynylaavaan. Lisäksi kuokimme myös muutamia uusia paljastumia esiin. Kenttäpäivät olivat todella hyödyllisiä oppimisen kannalta, kun pääsi näkemään miltä kivilajit ja muodostumat näyttävät oikeasti luonnossa.

Mediasta ja keskusteluista saadun mielikuvan jälkeen Talvivaaran odotti muistuttavan ennemmin kaatopaikkaa kuin oikeaa kaivosta, mutta vierailu Terrafamen kaivoksella oli positiivinen yllätys ainakin allekirjoittaneelle, ja harhaluulot kaikkosivat nopeasti. Vierailu itsessäänkin oli todella hyvin järjestetty sisältäen muun muassa meille varta vasten paikalle hankitun linja-auton ja itsensä Terrafamen toimitusjohtajan Joni Lukkaroisen pitämän luennon. Jokaiseen kaivosvierailuun kuului ruoka sekä yleensä myös kahvittelu.

Optimized-IMG_0817

Illat kuluivat mukavasti saunoessa ja enemmän tai vähemmän sivistyneesti janojuomia nauttiessa. Myytti kaivosten portilla kaikki saapuvat puhalluttavasta vartijasta ei olekaan enää myytti, vaan totisinta totta! Tai ehkä olenkin absolutisti ja raittiuden puolestapuhuja ja huijaan teitä ☺. Kevitsan kaivoksella ajoimme omilla autoillamme alas avolouhokseen, joten turvallisuuskoulutuksessa kannattaa olla hereillä (vaikka sen kesto olisikin tunnin).

Mitä ekskursiosta lopulta jäi käteen?Optimized-IMAG0151

  • Ajanviettoa kavereiden kanssa sekä uusien hankkimista
  • Syvällisempi geologinen tietämys erilaisten kaivosten toiminnasta
  • Todella hyvä luento Sodankylän geofysikaalisella observatoriolla

Lopuksi vielä vinkki kaikille fukseille ja muillekin opiskelijoille: kannattaa opetella geologinen termistö sekä mineraalit ja kivilajit hyvin myös englanniksi, jotta opiskelu sujuu mukavasti myös tulevina vuosina. Myös ekskursiot ovat mielekkäämpiä, kun seuraaminen on helpompaa, ja voi keskittyä enemmän geologisen tiedon ammentamiseen kuin asioiden suomentamiseen.

ps. mukavimmat 5 noppaa ikinä.

Olli Luoto

Kairasydän? Loggaus? –> Kairasydänloggaus?!?

Kairasydänloggaus on erityisesti kallioperägeologiassa ja kaivosgeologiassa erittäin tärkeä tutkimusmenetelmä, jonka avulla saadaan tietoa maanpinnan alaisesta, näkymättömissä olevasta, kallioperästä. Ilman kairasydämistä saatua tietoa ymmärryksemme maankamarasta olisi parhaimmillaankin vain tieteellistä arvailua.

Jotta loggausta (”kirjaamista”) päästään ylipäänsä tekemään on kalliosta ensin porattava kairanäytettä. Siinä timanttipäällysteisellä ontolla kairanterällä pureudutaan aina metri kerrallaan kallioon, porattu näyte poistetaan ja tätä kiertoa jatketaan jopa useita satoja kertoja. Maallisemmin timanttikairausta voidaan karkeasti verrata omenan siemenkodan poistajaan, joka samantapaisesti poistaa ehjänä sylinterinmuotoisen osan omenan keskeltä. Tyypillisesti kaikki poratut kairanäytteet järjestetään syvyysjärjestyksessä laatikoihin, jotta ne pystytään myöhemmin nostamaan pöydälle peräkkäin ja tarkastelemaan jatkuvana seurantona (kts. kuva alla).

Kuva 1. Tyypillinen ympäristö kairasydänloggauksessa

Kuva 1. Tyypillinen ympäristö kairasydänloggauksessa

Loggaus voi kuulostaa joltain hämärältä kokkauksen muodolta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Yksinkertaisimmillaan sillä tarkoitetaan kairasydämessä eri syvyyksillä esiintyvien kivilajirajojen paikallistamista. Kuka vain pystyisi erottamaan ja kirjaamaan, jos Suomen kansalliskivilaji, graniitti, vaihtuisi tietyllä syvyydellä hyvin tummana esiintyvään amfiboliittiin. Monimutkaisimmillaan taas loggaamisessa mitataan erilaisilla astemitoilla, viivottimella ja kompassilla pieniä rakenteita, joiden tulkitsemiseen vaaditaan jo melko kokenutta silmää.

Kairasydänloggausta tehdään useaa tarkoitusta varten. Tutkijalle kiinnostavinta saattaa olla eri kivilajien välisen kontaktin luonne, kairasydämessä näkyvät kerrosrakenteet tai jotkin epätavalliset muodot. Kaivosyhtiöt ovat taas kiinnostuneita, missä kohtaa taloudellisesti louhittava malmi alkaa ja loppuu. Tämä vaatii todella suurta määrää kairasydänporaamista, ja yhdellä kaivoksella voidaankin kairata yli 100 km sydäntä vuodessa. Myös rakentamismielessä kairaaminen on olennaisen tärkeää. Esimerkiksi Oulun keskustan alla olevaa kallioparkkia rakennettaessa oli oleellisen tärkeää tietää, onko rakennettava kallio yhtenäistä ja onko siinä erilaisia heikkouskohtia tai murroksia. Kairaamalla ja loggaamalla se selvisi ja ilmeisesti kallio oli hyvälaatuista, kun parkkiluolasto on nyt valmis.

Kuva 2. Graniitti

Kuva 2. Graniitti

Kuva 3. Amfiboliitti

Kuva 3. Amfiboliitti

Olin heinäkuussa puolitoista viikkoa Otanmäki Mine Oy:llä tilaustyössä, jonka tarkoitus oli varmistaa 70- ja 80-luvuilla tehtyjen kairasydänloggausten ja vanhojen kemiallisten analyysien oikeellisuutta. Käytännössä kävimme uudestaan läpi pienen osan vanhoista kairasydämistä ja otimme uusia analyysinäytteitä samoista kohdista kuin -85 vuoteen asti kaivosta ajanut yhtiö oli ottanut jo vuosikymmeniä sitten. Se on jo toisen tekstin aihe, mutta nykyään kansainvälisesti vaaditaan tarpeeksi laadukkaita ja varmistettuja tuloksia (mitä vanhat tiedot eivät enää olleet), jotta kaikki toimijat pelaisivat samoilla pelisäännöillä. Tässä tapauksessa todistamalla osan vanhasta tiedosta oikeaksi pystymme olettamaan, että myös loput tiedosta on pätevää.

Kulkekaamme loppuviikkoon päivän elämänohjeen saattelemana: Parempi kairata ja logata, kuin kovaa onnea porata. Ja muuten! Jos et ole koskaan tarkistanut oman maakuntasi maakuntakiveä, niin täältä se onnistuu:

http://www.gtk.fi/geologia/kiviharrastus/maakuntakivet/

Tie na… kallion sydämeen käy kairaamisen kautta.

 

1.8.2017

Juho ”Etunimimies” Tapio

Suovehka

Turvekartoitusta Pohjanmaalla

Teksti ja kuvat Oona Allonen

Optimized-IMG_20170602_101051

Kartoittajat työssään

Alussa olivat suo, kaira – ja (näyte)pussi. Täällä Pohjanmaalla on 9000 hehtaaria tutkittavia soita täksi kesäksi. Me tutkijat kuljemme suolla ArcGIS-kartan ja GPS:n avulla tutkimuspisteeltä toiselle kairamiehen kanssa kahdeksan tuntia päivässä. Tutkimuspisteverkko on laadittu meille valmiiksi, mutta saamme lisätä ja siirtää pisteitä syvyyskäyrien hahmottelua helpottamaan.

Optimized-IMG_20170706_083825

Kannettava suokaira ja turvenäyte

GTK kerää soilta turvetietoja 10 cm tarkkuudella. Näytteet kairataan kevyellä kannettavalla kairalla, ja itse turve sitten tunnistetaan joko rahka- tai saravaltaiseksi. Lisäksi turpeen lisätekijöitä, eli siinä esiintyviä kasvijäännöksiä koitetaan tunnistaa parhaan mukaan. Tässä auttaa yleisimpien kasvien kiskominen irti maasta ja niiden juurien tutkailu – usein ne tunnistaa turpeesta jo sen perusteella. Kinkkisimmissä tilanteissa turvetta voi ottaa mukaan näytepussiin ja ihmetellä sitä sitten kokeneemman tutkijan kanssa illemmalla. Illanvietto ei siitä paremmaksi muutu täällä Kannuksessa.

Turvetietojen lisäksi keräämme tietoa suon suotyypeistä ja kasvillisuudesta. Suotyyppien määrittely on ehkä työn haastavin puoli: olosuhteet ojitetuilla ja muuttuneilla soilla kun eivät aina ole suoraan oppikirjasta. (Ja vaikka olisivatkin, niin kuka nyt kaikkea voi muistaa

IMG-20170712-WA0010

Suolla kavereita piisaa, hyttysistä mäkäröihin 

…) Tässäkin apua saa ja pitää pyytää muilta tutkijoilta. Päivittäin kentällä liikkuessa ja kasveja ihmetellessä on oppinut lähtötilanteeseen nähden varsinaiseksi kasvituntijaksi!

Soiden tonkiminen on osoittautunut kaikessa fyysisyydessään oikein mukavaksi hommaksi. Omalta osaltani yksi geologian pariin houkutellut asia oli juurikin mahdollisuus maastotyöhön – kesän saa näin viettää hulppeissa kansallismaisemissa kangistumatta konttorituoliin (jonne sinnekin kyllä joinain päivinä kaipaa palavasti). Hyttysten, paarmojen ja mäkäräisten lisäksi kentällä törmää enemmän ja vähemmän harvinaisiin kasveihin, lukemattomiin hilloihin, mainioihin evästysmaisemiin ja välillä villieläimiinkin. Parhaimmillaan työpäivä tuntuu luontoretkeltä ja pahimmillaankin maastotyö on vähintäänkin kasvattava kokemus.

Kansannäytteitä ja kullan etsintää

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on Suomen valtion alainen tutkimuslaitos, jonka tehtävä on tutkia kallioperää ja maaperää pääosiin Suomessa. Nykyisin jotkut GTK:n projektit suuntautuvat myös ulkomaille esimerkiksi koulutus- tai asiantuntijatehtäviin. Suomen GTK on kansainvälisestikin arvostettu ja meiltä tullaan ottamaan oppia useista maista. Olen nyt kesän 2017 töissä GTK:n mineraalivarannot yksikössä ja päätyötehtäviini kuuluu avustaminen GTK:n Kansannäytetoimiston toiminnassa sekä malminetsintätyöt Pohjois-Kainuussa Puolangan alueella.  

Kansannäytetoimistoon voi kuka tahansa lähettää luonnosta löytämänsä esimerkiksi korukiven tai malmilohkareen. Näyte pyritään tunnistamaan silmällä ja eri apuvälineillä, kuten suurennuslasilla tai p-XRF laitteella (kannettava röntgenfluoresenssianalysaattori). Kiinnostavimmat näytteet laitetaan jatkotutkimuksiin ja niistä tehdään kemiallinen analyysi tarkkojen alkuainepitoisuuksien selvittämiseksi. Kaikki saadut tulokset tallennetaan tietokantaan myöhempää käyttöä, esimerkiksi maastokäyntiä varten. Myös lähettäjä saa kaikki tutkimustulokset itselleen ja joka vuosi merkittävimpien näytteiden lähettäjät palkitaan melko suurillakin palkinnoilla. Tämän kesän kohokohtiin on lukeutunut näyte, jossa paljaalla silmällä pystyi erottamaan kultaa, sekä erään lähettäjän ”meteoroidiksi” aavistelema nyrkin kokoinen lohkare, joka todellisuudessa oli sulanutta mustaa muovia.

Puolangan suunnalla olen kesän aikana mukana malminetsintäprojektissa, jonka tarkoitus on kartoittaa eritoten kullalle (Au) potentiaalisia alueita tarkempia jatkotutkimuksia varten. Tämän kesän tehtäviin kuuluu tarkentava lohkare-etsintä, kallioperäkartoitus ja moreenigeokemiallinen näytteenotto. Lohkare-etsinnän avulla pyritään löytämään korkean kultapitoisuuden lohkareita sekä niin sanottuja lohkareviuhkoja. Lohkareet levenevät lähtökalliostaan mannerjäätikön liikkeen suuntaisesti ja muodostavat kartalle piirrettynä pistesarjan, joka muistuttaa viuhkaa. Parhaimmillaan tällaisen viuhkan löytäminen johtaa ihan oikean kultaesiintymän paikallistamiseen.

Meillä on varattuna koko kesäksi hieno kesämökki järven rannalta, joka toimii paikallisena tukikohtana. 10 hengen majoituskapasiteetti ja oma ranta on välillä tuntunut liioitellulta, mutta en ole raaskinut valittaa asiasta. Kenttätukikohdan yksi tärkeimmistä varusteita on sauna, joka ainakin tänä kesänä on ollut huippuhyvä.

Jotta tästä blogista itse kukin oppisi jotain, olen koonnut kaikille luettavaksi GTK:lla tähänastisen harjoitteluni aikana oppimat taidot kullan etsimisestä: Kullan löytämisen ABC.

  1. Kentällä on hyvä käyttää puhtaita ja ajanmukaisia varusteita
  2. Alustavassa kullan etsinnässä ”isäntäkiven” lohkeavuus (engl. cleavage) voi osoittautua hyödylliseksi huomionkiinnittäjäksi, kts. https://en.wikipedia.org/wiki/Cleavage_(geology)
  3. Kullan löytämistä helpottavat joskus eräät indikaattorimineraalit kuten timantit ja safiirit
  4. 99/100 tapauksessa kultaa ei löydy. Terve optimismi on eduksi mutta realiteetit kannatta pitää mielessä
  5. Loppuvaiheessa kairaaminen on paras tapa vahvistaa löytö

 

10.7.2017

Juho ”Etunimimies” Tapio

Kesätyöblogi etenee / summer job blog in progress!

In English below

Nikoli bloggaa!
Uutena ideana Nikoli toteuttaa kesätöistä kertovan blogin nettisivuilla, ja nyt kaipailen teiltä blogiin juttuja erilaisista kesätöistä. Tavoitteena on mahdollisimman laaja variaatio sekä mukaan tulevien työpaikkojen sekä postaustyyppien suhteen; siis kaikkea maaperägeologiasta malmigeologiaan, kenttätöistä labrahommiin. Postaustyyppejä voisi olla vaikkapa kesätöidenhakuprosessi, omat odotukset kesätöistä, tulevaisuuden urahaaveet, yksi päivä työssä x ja niin edelleen, ihan miten kirjoittajilta löytyy kiinnostusta. Ilmoita siis minulle jos haluaisit blogitekstin naputella! Huippua olisi jos löytyisi joka viikolle yksi kirjoitus koko kesän ajaksi.

Blogi alkaa päivittyä 5.6. eteenpäin!

Nikoli’s summerjob blog!
As a new idea Nikoli is having a blog on the website during summer. The idea is to have different blog entries about summerjobs from quaternary to ore geology, field work to laboratory. Post types could be something like job hunting, expectations about a job, future career plans, one day in job x etc. Let me know if you’re interested on writing something about your job! It would be great if we could have one blog entry per week for the whole summer.

The blog will start to update 5th June and forwards!