Kirjoittajan arkistot:Anni

Moderni tutkimus malminetsinnässä – uusia laitteita ja menetelmiä

Teksti: J. Tapio

Tämä blogikirjoitus on jatkoa aiemmalle kirjoitukselle geologian tutkimusmenetelmistä, jonka pääsee lukemaan seuraavan linkin kautta: http://nikoli.org/modernit-tutkimusmenetelmat-malminetsinnassa-hyperspektrikamerat/
Kallioperägeologiaa pystytään tutkimaan monessa eri mittakaavassa. Mielestäni on käytännöllistä puhua ainakin aluetason, paikallistason, paljastumatason, näytetason, mikrotason ja analyyttisen tason mittakaavoista. Mahdollista on esimerkiksi tarkastella koko Pohjois-Suomea lentokoneesta tehdyn magneettisen mittauksen avulla (kuva 1), siirtyä jalkaisin maastoon jollekin tietylle alueelle, ottaa 10m x

Kuva 1. Pohjois-Suomen ilmamagneettinen kartta. Copyright: Maanmittauslaitos, National Land Survey of Finland, 2013.

10m olevalta kalliopaljastumalta 10cm x 8cm x 5cm vasaranäyte, teettää näytteestä 0.3mm paksu mikroskooppinäyte (ohuthie) ja tilata alkuaineanalyysi, joka kertoo näytteen tarkan alkuainekoostumuksen. Jokainen näkökulma on tärkeä ja antaa alueesta tai kohteesta tietoa, jota ei toisissa mittakaavoissa pystyisi erottamaan. Tämänkertainen blogiteksti käsittelee eri mittakaavoissa muutamia suhteellisen uusia laitteita ja menetelmiä, joihin olen törmännyt seitsemän kuukauden geologian alan harjoitteluni aikana ja joista on merkittävää hyötyä malminetsinnässä sekä myös yleisemmin geologian alan tutkimuksessa.

Ensimmäisenä kannettava XRF-laite (röntgenfluoresenssianalysaattori, kuva 2), joka on yksi yleisimmin käytössä olevista ja hyödyllisimmistä uusista tutkimuslaitteista geologian alalla ja myös laajemmin. Kannettava XRF/käsi-XRF/p-XRF on pieni, kevyt ja sillä pystyy tekemään ilman esikäsittelyä alle minuutissa alkuaineanalyysin jo muutaman senttimetrin kokoisesta näytteestä. Tästä on suurta hyötyä esimerkiksi rutiininomaisessa kvartsin ja eri maasälpien tunnistamisessa; erityisesti muuttuneissa kivissä tavallisesti punertava kalimaasälpä voi esiintyä erittäin albiitin tai kvartsin näköisenä (vaalea-valkoinen). Lisäksi esimerkiksi tavallisista kiisumineraaleista (rikkikiisu, magneettikiisu, kuparikiisu) saa hyvin helposti mitattua arvokkaampien, mutta vähäisissä määrissä esiintyvien metallien, kuten koboltin, pitoisuuksia, mikä helpottaa kiinnostavien näytteiden valintaa jo tutkimuksien alkuvaiheessa. Samalla tavalla vaikeasti silmällä tunnistettavien mineraalien identifiointia helpottaa huomattavasti, kun saa avukseen pika-analyysin karkeahkot mutta hyvin kuvaavat alkuainesuhteet. Esimerkiksi kobolttihohteen tunnistaminen silmällä on enintäänkin hieman epävarmaa, mutta käsi-XRF:llä havainnon voi varmistaa 30 sekunnissa.

Kuva 2. Tyypillinen kannettava XRF-laite.

Toinen erittäin kiinnostava uutuus geologian alalla on tietokonekerroskuvauksen (CT-/TT-kuvaus) käyttö kairasydännäytteiden sisäisen rakenteen tutkimisessa. CT-kuvaus on useimmille tuttu television sairaalasarjoista tai omakohtaisista kokemuksista ihmiskehon kuvantamisesta, mutta siitä on hyötyä myös geologian saralla. Kerroskuvauksen avulla pystytään tuottamaan 3D-kuvia, joista näkyy aivan uudella tavalla muun muassa kivinäytteiden kerrosrakenteet, poimuttuminen ja eri heikkouspinnat. Voisin mainita taustatietona lukijoille, jotka eivät ole geologeja, tai ovat vasta aloittaneet opintonsa, että näytteeksi valikoitunut kohta kalliota voi usean miljardin vuoden historiansa aikana kokea todella voimakkaita venyttäviä ja puristavia voimia, jotka vääntävät kiven mutkalle (kuva 3). CT-kuva voi osaltaan helpottaa rekonstruktoimaan kivinäytteen ajan kuluessa kokemia voimia ja auttaa ymmärtämään tekijöitä, jotka kontrolloivat arvometallien rikastumista. Youtubesta löytyy useita havainnollistavia videoita tekniikasta: https://www.youtube.com/watch?v=ZC6UxLf4TyQ

Kuva 3. Poimuja kairasydämessä, ja tilanne paperilla mallinnettuna. Poimuakseli merkitty punaisella viivalla

Kokonaan uuden malminetsintämenetelmän kuulin työpaikallani vierailleelta australialaiselta porfyyrimalmien gurulta David R. Cookelta. Hän yhdessä tutkijakollegoineen on ollut 2010-luvulla kehittämässä uutta tapaa etsiä maailmalla erittäin tärkeitä (Cu-Au+-Mo-Sn) porfyyrimalmeja, jotka perinteisesti syntyvät kuumien metallirikkaiden liuoksien kiertäessä syvällä maan kuoressa (>1km) olevan kuuman magmalähteen seurauksena. Porfyyrimalmeista esimerkiksi wikipedian artikkeli https://en.wikipedia.org/wiki/Porphyry_copper_deposit toimii hyvänä tietoaineistona, mutta tässä yhteydessä tärkeintä on tietää, että porfyyrimalmien ympärille syntyy laaja muuttumiskehä seurauksena korkeasta lämmöstä ja fluidien kierrosta.
Uusi menetelmä perustuu erityisesti kloriitti ja epidootti -mineraalien hivenalkuainepitoisuuksien mittaamiseen. Hivenalkuaineet ovat mineraaleissa alkuaineita, jotka esiintyvät hyvin pienissä määrissä eikä niitä esimerkiksi merkitä lainkaan mineraalien kemialliseen kaavaan. Jo vuosikymmeniä on tiedetty ja osattu käyttää hyväksi malminetsinnässä porfyyrimalmien muuttumiskehiä, jotka voivat helposti ulottua 1-2km varsinaisen esiintymän ulkopuolelle. Perinteisesti muuttumiskehän tunnistaminen perustuu mineraaleissa tapahtuneisiin muuttumisiin sekä kallioperänäytteiden alkuaineiden suhteiden muuttumiseen. Nyt kuitenkin erityisesti LA-ICP-MS analytiikan (laser-ablaatio induktiivisesti kytketty massaspektrometri) kehittymisen myötä on tullut mahdolliseksi mitata yhä pienemmältä näytepinta-alalta erittäin matalia alkuainepitoisuuksia. Cooke ja kumppanit ovat osoittaneet, että kun otetaan pisteanalyysejä kloriitti ja epidootti -mineraaleista eri puolilta isompaa tutkimusaluetta, näiden mineraalien hivenalkuainekoostumuksessa tapahtuu systemaattinen muutos etäisyyden kasvaessa porfyyrimalmin ytimestä. Muutos tapahtuu vaihettuen ainakin 4 -5km matkalla mikä siis tarkoittaa, että maa-alue, josta nähdään merkkejä porfyyrimalmien muuttumiskehästä voi jopa kolminkertaistua perinteisestä (vrt. 1–2km, yllä). Tätä voi verrata esimerkiksi puolustusvoimien tutkan kantaman kolminkertaistumiseen, joten kyseessä ei ole mikään marginaalinen edistysaskel, mistä kertoo myös maailman suurimpien kaivosyhtiöiden suuri kiinnostus menetelmää kohtaan. Tekstin lopussa on viitetiedot *Cooke et al. ja *Wilkinson et al. tutkimuksiin, mikäli heidän tutkimuksestaan haluaa enemmän informaatiota.

Kuva 4. Päägeologi, Nikolin alumni, Erkki Vanhanen tutkii kiillotettua ohuthiettä heijastuvassa valossa.

TV-sarjassa Rillit Huurussa (engl. The Big Bang Theory) teoreettinen fyysikko Sheldon Cooper toteaa lakoniseen tapaansa “Geology is not a real science”, ja kauhistuu nähtyään painajaista geologian oppikirjasta. Sheldonin reaktioon kiteytyy hyvin ennakkokäsitys geologeista vaeltamassa autiomaassa keräämässä kiviä tai hakkaamassa hakulla kultasuonta. Todellisuudessa geologian tutkimus on monesta näkökulmasta tapahtuvaa paikoin huipputeknistä salapoliisityötä ja aarteenetsintää, joka vaatii monenlaista tieteellistä osaamista. Toki peruselementtinä ovat kivi ja kallio, mutta ne muodostavat vain yhden mittakaavaan geologian tutkimuksesta. Kuvan 4 myötä täytyy silti sanoa, että jopa yli 40 vuoden kokemuksella geologiasta joskus parhaimpaan tulokseen pääsee laittamalla pussin päähän ja katsomalla pimeään.

”Mente et malleo”, järjellä ja vasaralla.

*Cooke D.R. et al. (2014). New Advances in Detecting the Distal Geochemical Footprints of Porphyry Systems— Epidote Mineral Chemistry as a Tool for Vectoring and Fertility Assessments. Society of Economic Geologists, special publication 18, 127-152.
*Wilkinson J.J. et al. (2015). The chlorite proximitor: A new tool for detecting porphyry ore deposits. Jour. of Geochem. exploration, 152, 10-26. Avoin saatavuus: http://dx.doi.org/10.1016/j.gexplo.2015.01.005

Modernit tutkimusmenetelmät malminetsinnässä – Hyperspektrikamerat

Teksti: J. Tapio

Kesägeologien kenttäkausi alkaa olla vähintäänkin jo kääntynyt syksyn puolelle, mikä tarkoittaa osalle paluuta yliopiston penkeille, kun osa vielä jatkaa töitä jopa lokakuun loppuun asti. Allekirjoittanut kuuluu ensin mainittuihin, vaikka on saanutkin työskennellä jo vuoden alusta yhden Suomen 2000-luvun merkittävimmän kultalöydön, Ylitornion Rompas – Rajapalot alueen parissa. Kyseinen kulta-kobolttiesiintymä on seurausta monivaiheisesta ja mutkikkaasta luonnonprosessista, jonka ymmärtämiseksi on tarkkaan mietittävä mitä – ja millä tavoin avoimia kysymyksiä lähdetään ratkomaan. Pyrin tässä blogisarjassa antamaan raapaisun joistain erityisesti geologiassa verrattain uusista tutkimusmenetelmistä, mutta myös viittaamaan hyvin perinteisiin ja tehokkaiksi todettuihin keinoihin, joilla mineraaliesiintymien tutkimusta suoritetaan.

Kuva 1. Muskoviitin emissiospektri ja ominaiset emission minimikohdat.

Hyperspektrikuvantaminen (engl. hyperspectral imaging) on muilta tieteenaloilta geologiaan levinnyt menetelmä, joka perustuu näkyvän valon ulkopuolisen sähkömagneettisen säteilyn taajuudella otetun kuvan tulkitsemiseen eri aineiden ja materiaalien tunnistamiseksi. Menetelmässä tarkalla, usein infrapuna-alueen havaitsevalla, kameralla otetaan kuva tutkittavasta kohteesta, jonka jälkeen kuvan dataa käsitellään esimerkiksi erottamalla jokaisen yksittäisen pikselin tallentama sähkömagneettinen spektri toisistaan, jolloin kukin pikseli saadaan edustamaan yhtä havaintopistettä.
Eri aineilla on hyvinkin ominainen sähkömagneettisen säteilyn emissiospektri, jonka perusteella aine voidaan tunnistaa. Geologiassa esiintyvistä tuhansista eri mineraaleista suurin osa yleisimmistä pystytään identifioimaan hyperspektrikuvantamisen avulla. Koska jokainen hyperspektrikuvan pikseli on yksittäinen mittauspiste, voidaan kiinnostuksen kohteena olevan mineraalin esiintyminen todeta kaikissa niissä mittauspisteissä, joissa saatu spektri vastaa tietokannan tyyppispektriä tästä mineraalista. Esimerkkinä kuvassa 1 on spektri, joka voidaan tunnistaa muskoviittimineraalin synnyttämäksi.

Hyperspektrikuvantamisen yksi vahvuus tulee esiin kun tutkitaan mineraaleja, joiden emissiospektri muuttuu mineraalin koostumuksen muuttuessa; tällöin spektrissä näkyvät emissiominimit (kuopat, kuva 1) vaihtavat sijaintia. Muskoviitti on tästä erinomainen esimerkki, sillä riippuen eritoten lämpötilasta ja paineesta sen koostumus voi kalliossa vaihettua yhdestä päätejäsenestä toiseen systemaattisesti jopa usean kilometrin matkalla, mikä näkyy voimakkaimman emissiokuopan liikkumisena välillä 2190 – 2220nm. Jos tiedetään (tai oletetaan), että juuri tietyn koostumuksellinen muskoviitti esiintyy yhdessä kullan kanssa, voidaan muskoviitin koostumusvaihtelua käyttää vektorina arvioitaessa etäisyyttä tai läheisyyttä kultamineralisaatioon, joka voi itsessään olla mitoiltaan vain joitakin kymmeniä metrejä paksu.
Hyperspektrikuvantamisen hyödyntäminen geologiassa kehittyy jatkuvasti. En olisi yllättynyt, jos vuosikymmenen päästä menetelmä olisi yleisesti käytössä useimmilla kaivoksilla, jotka voisivat hyötyä kuvantamisen nopeudesta ja tarkkuudesta tiettyjen yksityiskohtien poimimisessa. Esimerkkinä yhdenlaisesta yksityiskohdasta kuvassa 2 näkyy erittäin hienorakeinen musta turmaliini-kvartsijuoni, joka suorastaan hohtaa hyperspektrikuvassa (= helposti tietokoneohjelmistolla tunnistettavissa).

Kuva 2. Turmaliinijuoni. Vasemmalla käsitelty hyperspektrikuva, oikealla valokuva vastaavanlaisesta juonesta paljaalla silmällä.

Hienojen uusien menetelmien säihkeessä täytyy muistaa, että geologinen perusta kallioperän rakenteen ymmärtämiseen ja mineraalisysteemien löytämiseen lepää kuitenkin hyvin perinteisissä keinoissa. Maastossa tehtävä kallioperä – ja rakennegeologinen kartoitus, mikroskooppitutkimukset ja geofysiikka luovat pohjan kaikelle tutkimukselle ja mahdollistavat tarkempien selvitysten kiinnittämisen jo olemassa olevaan tutkimustietoon. Kallioperän syväkairaus sekä siihen liittyvä tutkimus (kuva 3), kemiallinen analytiikka ja monet nykyteknologian mahdollistamat erikoistutkimusmenetelmät jatkavat tästä syvemmälle tuottaen valtavasti tarkentavaa dataa, jota älykkäästi hyväksi käyttämällä maankamarasta ja mineralisaatioista saadaan erittäin paljon uutta tietoa.

Kuva 3. Geologiharjoittelija J. Tapio tutkimassa kairasydännäytteitä luupilla (pieni suurennuslasi), ei siis torkkumassa.

Malminetsintä on järkyttävän kallista, ainakin suhteutettuna siihen liitettyyn onnistumisprosenttiin: karkeasti vain yksi tuhannesta malminetsinnän yrityksestä johtaa joskus kaivostoimintaan asti. Geologeille onkin suuri haaste paikantaa taloudellisesti kannattavia mineraaliesiintymiä, ja siinä onnistuakseen heidän tulee hyödyntää kaikkea saatavilla olevaa tietoa ja soveltaa olemassa olevia tutkimusmenetelmiä. Samalla tulee pitää mielessä, että jokainen malminetsintäprojekti on erilainen ja täten vaatii juuri tilanteeseen sopivat menetelmät parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Moderneille geologeille tämä tarkoittaa perinteisen menetelmäpohjan hallitsemisen vaalimista sekä nykyteknologian tuottamien uusien mahdollisuuksien sisällyttämistä osaamiseensa. Onnistuakseen täytyy todella yrittää ja mahdollisuuksiaan voi parantaa toimimalla fiksusti, vaikka kuitenkin todennäköisesti epäonnistuu.

”Mente et malleo”, järjellä ja varasalla

Kallioperäkartoituksen jatkokurssi Leppävirralla

Teksti: O. Luoto

Tässä on tarjous, josta ette voi kieltäytyä. Vajaa kaksi viikkoa kylpylähotellissa täysihoidolla. Pakettiin kuuluu majoitus, ruoat, kuljetukset sekä ilmainen kylpylän ja kuntosalin käyttö. Eikä siinä vielä kaikki, jos tartut tarjoukseen, saat mukaan myös huippuluokan opetusta, luonnossa liikkumisen riemua ja viisi (5) noppaa. Kaikki tämä nyt täysin ilmaiseksi. Luit aivan oikein! Huomioithan, että tämä tarjous on voimassa vain joka toinen vuosi ja se kohdennetaan etupäässä maisterivaiheen opiskelijoille.
Kyseessähän on siis kallioperäkartoituksen jatkokurssi, mikä järjestettiin tänä vuonna Leppävirralla. Kurssin vetää GTK yhteistyössä yliopistojen kanssa. Sinne otetaan mukaan 24 opiskelijaa eli 6 jokaisesta yliopistosta, jonka lisäksi jokaisesta yliopistosta paikalla on yksi henkilökuntaan kuuluva. Tänä vuonna Oulusta oli yllättäen hyvin vähän halukkaita, joten muutama kolmannen vuoden opiskelija, itseni mukaan lukien, mahtui myös mukaan. Turun ja Helsingin yliopistoista mukana oli 7 opiskelijaa ja Åbo Akademista 4.

Wapun aikoihin täytyi pari iltapäivän tuntia uhrata kurssin skype-alustukseen. Tämä ei kuitenkaan pilannut waputusta, vaan alustus meni siinä sivussa olutta nautiskellessa ja yrittäessä saada puhelua toimimaan kunnolla. Alustuksessa kerrottiin keskeisimmät asiat kurssista ja Leppävirran kallioperästä, mitä kannattaa ottaa huomioon sekä annettiin ennakkotehtävä kurssiin liittyen. Kurssin keskeisenä ideana oli päivittää Leppävirran alueen kallioperäkarttaa, johon liittyen tuli mietiskellä, kuinka hoitaisi kartan päivittämisen erilaisten resurssien ollessa käytettävissä ja kirjoittaa lyhyt (max 1 A4) kirjoitus.

Kuva 1: Tutkimusalueemme. Lähde: GTK

Tuokokuun puolenvälin paikkeilla koitti aika siirtyä kohti Leppävirtaa ja kurssia. Maanantaina Oulusta liikkeelle lähdettiin aamulla vasta kahdeksan maissa, mikä aiheutti myöhästymisen lounaalta. Leppävirralle saavuttuamme, jouduimmekin saman tien (nälkäisinä) luentosaliin pönöttämään. Itseltämme oli otettu pois vaiva jakaa itseämme ryhmiin, vaan ryhmät oli muodostettu niin, että jokaisessa niistä olisi yksi henkilö kaikista yliopistoista. Tämähän tarkoitti sitä, että kaikkien meidän sisäsiittoisten oululaisten olisi nyt pakko tutustua ainakin muutamaan muuhunkin geologiin. Parin tunnin lyhyen infon, esittäytymisten, luennon ja muun pakollisen jälkeen pääsimme maastoon excuilemaan ja katselemaan minkälaisia kiviä vastaan saattaisi tulla. Samalla opeteltiin käyttämään mobiilikapalo-sovellusta, jolla havainnot saatiin tehtyä suoraan kännykkään, josta ne voitiin siirtää samaan tietokantaan muiden ryhmien kanssa.

Kuva 2: Itäkeskus. Hiljaisempi kuin oletin.

Lyhyen metsässä käynnin jälkeen saatiin viimeinkin syödäksemme kunnolla ja täytyy sanoa, että ruoka oli erittäin maittavaa. Jokaisena iltana oli lyhyt koonti päivän tapahtumista ja mahdollisesti lyhyt luento, jonka jälkeen saimme itse suunnitella mitä teemme seuraavana päivänä. Illalla saimme aikaan varsin lennokkaita suunnitelmia tiistaille, jotka onneksi tyrmättiin ja lopulta myös ohjaajat olivat tyytyväisiä suunnitelmiimme. Tämän jälkeen osa siirtyi urheilemaan, toiset omiin oloihinsa ja loput meistä painui nautiskelemaan virvoitusjuomia saunomisen yhteydessä.

Päivät alkoivat aina kahdeksan aikaan (ilman akateemista varttia), sunnuntaita lukuun ottamatta, joka oli vapaapäivä. Seitsemän aikaan oli tarjolla aamupala, jonka antimista tehtiin eväät myös lounaalle. Tiistaiaamusta olo oli hieman väsynyt, mutta se ei haitannut, kun jatkoimme excuilua alueella. Kelit sattuivat olemaan koko parin viikon ajan aivan mahtavat ja osana ajasta lämpötila nousi jopa hellelukemiin, joka oli jo ehkä hieman liikaa kentälle. Puoleen päivään mennessä olimme nähneet paljon erilaista paragneissiä, jotka kaikki olivat raporttien valmistuttua samaa kivilajia, ja suurimman osan kivilajeista mitä alueella saattaisi esiintyä, joten ryhmät uskallettiin laskea maastoon havainnoimaan. Havainnointi oli alussa varsin verkkaista, koska tarkoitus kurssilla oli oppia eikä tehdä tulosta, joten paljastumalla saattoi hyvillä mielin istua puoli tuntia. Mobiilikapalon käyttö itsessäänkään ei nopeuttanut havaintojen kirjaamista, vaan alkuun tuntui kovin takkuiselta.

Seuraavat päivät kuluivat mukavasti maastossa havainnoidessa ilman sateita tai suurempaa määrää öttimönkijäisiä. Illat puolestaan kylvettiin kylpylässä tai tarkemmin ottaen kilpailtiin kuvan 3 kaltaisella radalla sekä tehtiin muuta rentouttavaa. On tämä kyllä mahtavaa elämää. Ainoa mitä pitää tehdä on pyykkien peseminen, eikä sekään ole pakollista, koska eihän yliopistossa olevat ihmiset tuomitse.

Kuva 3: Kenttäpäivän pölyistä eroon

Lauantaina koitti viimeinen havainnointipäivä. En muista, mutta päivä oli kai ollut kuuma, koska illasta meidän ei tarvinnut nautiskella yksinämme virkistysjuomia.
Sunnuntai: jännä olo. Edellisenä iltana meno oli ollut melko geologi. Koomainen päivä, varmaan olin kipeäksi tulossa.
Seuraavan viikon hommana oli tehdä kartta ja raportti havaintojen ja olemassa olevan datan perusteella. Maanantain aluksi pidettiin luentoa kartan piirrosta, jonka jälkeen aloiteltiin raportin kirjoittamista ja kartan luonnostelua. Illasta mietittiin, missä kohtaa aluetta täytyisi täydentää havaintoverkkoa tai käydä varmistamassa vanhoja havaintoja. Tiistai käytettiin kokonaan havaintoverkon paikkaamiseen. Koska kenelläkään ei ollut suurempaa intressiä lähteä enää keskiviikkona paikkailemaan havaintoverkkoa, jäi runsaasti aikaa järjestää ”loppuexcu”, jossa käytiin mielenkiintoisimmilla paljastumilla, mitä alueelta oli löytynyt.
Torstai ja kuuteen saakka aikaa saada raportit ja kartat valmiiksi. Alkuviikon illat olisi ollut käytettävissä ja tällöin myös suositeltiin tekemään raporttia tahi karttaa. Perus opiskelijahan ei hommia tee yhtään sen aiemmin, kuin on pakko. (eihän tämäkään blogikirjoitus ole kuin pari kuukautta myöhässä, sori Anni). No mutta torstai on kokonaan käytössä, joten eihän tässä ole mitään hätää. Osalla ryhmistä ei ollutkaan mikään kiire, osalla oli hieman ahdistavaa ja lopuilla olisi tarvinnut olla hieman enemmän aikaa. Kaikki saivat kuitenkin aikaan edes jonkinlaisen kartan ja raportin. Toisilla se oli hyvä ja toisilla parempi ja eikös yhteenvedon pidäkin olla lyhyt ja ytimekäs? Esimerkiksi: tarkoituksena oli alueen kallioperäkartan päivittäminen ja sen me myös teimme.Nyt kun tarvittavat hommat oli tehty ja kurssin läpi pääsemiseksi riittää, kunhan edes yksi ryhmästä esittelee tuotoksen, päästiin taas verkostoitumaan muiden geologien kanssa. Meno ei ihan niin geologi kuin aiemmin, mutta perjantaina kuitenkin väsytti parin tunnin unien jälkeen. Aamusta esiteltiin tuotokset ja puoleen päivään mennessä kurssi taputeltu. Kotimatka oli hiljainen.

Kuva 4: Kurssin porukka

Loppumietteet ja mitä jäi käteen:
– Aivan mahtava kurssi kaikin puolin.
– Erittäin opettavainen ja nimenomaan mentiin opetus edellä, vaikka GTK:n täytyikin siitä oikea raportti tehdä. (http://tupa.gtk.fi/raportti/arkisto/46_2018.pdf)
– Yksi parhaista kursseista, mitä Suomessa on tarjolla.
– Tutustumista muiden yliopistojen opiskelijoihin ja siellä on myös niitä, joita ei KaKassa näe. Eli ei niin paskoja tyyppejä.
– Mahtava henkilökunta eri yliopistoista ja GTK:lta, Suomen parhaita omalla osa-alueellaan.
– Hyvä ruoka ja onnistunut parin kilon painonnousu.
– Kolmannen vuoden opiskelijatkin pärjäävät ihan mukavasti, vaikka maisteriopiskelijoille onkin suunnattu.
– Kannattaa lukea itsenäisesti rakennegeologiaa, koska Oulussa sen opetuksen taso hirvittää.
– Varsinkin fukseille: opetelkaa oikeasti ne mineraalit ja kivet, sekä termistö vaikka se välillä onkin tylsää, ja joskus tuntuisi, että ette ikinä tulisi sitä tarvitsemaan.
– Yleisesti kaikille: havaintojen yhdenmukainen nimeäminen, vaikka nimi olisikin ”väärä”, helpottaa työtä kummasti.
– Jätä roikkumaan asiat mistä haluat stressata myöhemmin
– Ottakaan kuvia, mikäli aiotte kirjoittaa kesätyöblogiin